[117] Kuninkaallinen Tammi (The Royal-Oak) oli erään lontoolaisen pelipaikan nimi, missä mainittua arpapeliä harjoitettiin. Siinä käytettiin 32-tahkoista, eri numeroilla varustettua norsunluupalloa. Nimi Kuninkaallinen Tammi oli epäilemättä imarteleva viittaus kuningas Kaarle Toiseen, joka eräällä pakoretkellään oli piiloittautunut tammeen.
[118] At Dibstones. Ilmeisesti oli dibstones-leikki täsmälleen samanlainen kuin tuo Suomenkin maalaislasten keskuudessa niin suureen suosioon päässyt tipapeli, tipasillaolo: sopivia pikkukiviä nakellaan ilmaan ja niiden vielä siellä viipyessä siepataan määrätty luku toisia samanlaisia kiviä maasta ja ehätetään samalla kädellä ottamaan vastaan putoavaa tai putoavia kiviä.
Muutoin näyttäisi jo suomalainen nimikin, kansanomaisena muodostumana, viittaavan englantilaiseen dibstone ja saksalaiseen Tippstein.
[119] § 148.
[120] Locke on varmaankin kuullut moisia juttuja Ranskassa matkustaessaan ja oleskellessaan.
Kirjassaan Suksilla poikki Grönlannin (suomentanut Teuvo Pakkala, v. 1896, ss. 468-469) kuvaa Fridtjof Nansen Grönlannin länsirannan eskimolasten "aikaista kehitystä" tavalla, joka sopii erinomaiseksi vertauskohdaksi sille, mitä Locke tietää kertoa Ranskan lapsista: Hoseaan, Sardlokin uljaan pyytömiehen, hiukan toista ikävuottaan käypä poika hyppi pikku paidassaan erästä eskimolaista kansallistanssia aivan suurenmoisella vauhdilla ja vakavuudella kolmivuotiaan serkkunsa kanssa.
[121] Vrt. §§ 64 sr.
[122] Reynard the Fox. Kuten tunnettua, kuuluu tämä erinomaisen kansansuosion saavuttanut kertomussarja ketun ovelista tempuista keskiajan hedelmällisimpään vertauskuvalliseen runouteen. Kaikkialla Europassa: Ranskassa, Saksassa, Englannissa — täällä on Kettu Repolainen aivan ensimmäisiä englanninkielellä painettuja kirjoja — kuuntelee kansa mielellään näitä suorasanaisia tai runopukuisia ivaesityksiä ihmiselämästä yleensä ja läänitysaikojen yhteiskunnasta erittäin. Kertomussarjan ensimmäinen alku lienee etsittävissä 11. vuosisadalta, mutta siitä ilmestyi sittemmin kaikissa maissa lukemattomia, oppinutta ja kansanomaista yhdistäviä muunnoksia ja mukaelmia: onpa Saksan suurin runoilija Goethekin kyhännyt näiden tarujen mukaan 12-lauluisen kuusimittarunoelman Reineke Fuchs.
Kertomusten pääsankarin, Kettu Repolaisen, työnä ja toimena on tietysti kaikenlaisen viekkauden ja konnamaisuuden harjoittaminen, ja sentähden tuomitseekin Rousseau (Émile, II) puolestaan ankarasti tällaisten juttujen käyttämisen kasvatuksen välikappaleina — muistammehan, kuinka ankarasti hän pitelee erästä La Fontainen kettutarinaa —, koska ne hänen nähdäkseen turmelevat kaikki lasten käsitykset oikeasta ja väärästä ja istuttavat heihin huonoja periaatteita.
[123] The Horn-book. "Sarvikirja" oli vanhaan aikaan varsin yleisesti käytetty aapinen, jossa oli vain yksi ainoa lehti: tämä lehti oli liimattu kädensijalla varustettuun puulevyyn, ja sitä peitti, ilmeisesti kulumisen estämiseksi, ohut, läpinäkyvä sarvikalvo, mistä "aapisen" nimi. Siinä näkyi ensinnäkin risti, sitten iso A, sitten isot ja vähät kirjaimet, senjälkeen ääntiöiden ja kerakkeiden yhtymiä tavuuta varten, ja lopuksi Isämeitä. Mainitun ristin takia nimitettiin sitä myös, etenkin Italiassa, "ristikirjaksi".