Mutta jyrkkien kalliorantojen laella muuttuu näky silmänräpäyksessä. Vain muutamia askeleita petäjistä, jotka heittävät koukeroiset, kesyttömät, salamanvalkoiset oksansa ylös rotkosta korkeuksia kohti — seisot keskellä hedelmällisintä viljelysmaata; aaltoileva vilja hehkuu ja lähettelee laineitaan pellolta pellolle: sen somia pikkukyliä vilkastuttavat hedelmiä ja kukkia uhkuvat puutarhat, ja koko maisema näyttää niin ystävällisen kutsuvalta teräväkattoisine latoineen ja aittoineen; hyvin hoidetut, kovat, puistomaiset tiet kulkevat vuoria ylös ja alas tai katoavat ruskeiden sammalmättäiden ja villien vadelma- ja orjantappurapensaiden sekaan tai pilkistävät näkyviin pitkien, puoliksi vapaata lehtoa, puoliksi puistokatua muistuttavien korkeiden puurivien takaa: veräjiä avautuu niiden vierille ja sivutiet johtavat niiltä tuttavallisesti ja esteettä johonkin suurempaan taloon, jota maalaisen ylväästi ympäröivät kultaiset mehiläiskeot ja veistoksin koristetut karjahuoneet, muodostaen säännöttömän ryhmän kaikenlaisia aitauksia ja sälepeitteisiä rakennuksia ja tupia, mitkä kaikki ovat varsin viehättäviä huolettomassa, mutta jollakin tavoin alkuperäisessä kodikkuudessaan, siinä tuntuvasti eroten englantilaisista kodeista, joissa kaikki on niin perinpohjin sievistettyä, jäykkää ja moitteettoman mukavaa, kun taas näiden talojen kaikissa osissa vallitsee omituinen huolettomuus ja avaruus, mikä onkin täydessä sopusoinnussa tienoon vapaan sulouden kanssa. Sillä tässä lempeässä, viehättävässä maassakin piilee kesyttämätön voima. Sitä kultaa kylläkin teräinen laiho ja mehevä ruoho tuoksuaa sen harteilla, mutta siitä huolimatta ei sitä ole lannistanut ei aura eikä viikate. Se antaa lahjansa omasta vapaasta tahdostaan; tuntuu kuin siltä ei olisi mitään otettu pakolla tai ryöstäen. Se ei ole aivan vapaa erämaan luonteesta, mutta sitä ei myöskään ole tuomittu hedelmättömyyteen; — tämä antelias maa loistaa oikullisessa ylenpalttisuudessaan, hymyillen väliin ystävällisesti, väliin uhkaavasti yhä vaihtelevin rikkauksin laaksosta laaksoon. Mutta vakavampiakin aineksia tapaat sen sydämestä. Sillä pitkin kukkuloita seisovat lukemattomien kuusien tummat ryhmät, ottamatta osaa sen iloihin, ikäänkuin ikikivettyneinä haamuina, joiden läpi ei voimakkainkaan auringonvalo pääse tunkeutumaan eikä niitä karkoittamaan — yön sirpaleita, synkkiä joukkoja nuo kuuset, jotka niin juhlallisina kohoavat siinä keskellä puutarhojen rusohedelmiä ja viljapeltojen kullankeltaisia teriä, kalpeansinisen pilven kehystäessä niiden tummia, hievahtamattomia reunatupsuja pyhimyssäteineen. Mutta siitä huolimatta eivät ne synkennä maisemaa — ne näyttävät päinvastoin seisovan siinä erikoisesti osoittaakseen, miten valoisaa ja kirkasta kaikki muu on niiden ympärillä; ja kaikki pilvet ovat kuin puhdasta hopeaa, ja koko ilma tuntuu olevan täynnä hohtoisampaa, elävämpää auringonpaistetta juuri sillä kohdalla, missä sen lävistävät kuusien peitsenkärjet; ja nurmimatot näyttävät hehkuvan lämpimämpää viheriätä pilkistäessään punertavain puurunkojen välistä; ja ketojen viehättävät jalkapolut hiipovat metsän reunaa pysyäkseen varjossa, kiemurrellen sinne ja tänne niljakoita juuria vältellessään ja tuon tuostakin toivottomasti kadoten orvokkien, murattiköynnösten ja ruskeiden havuneulojen sekaan, kunnes ne lopulta sukeltavat näkymättömiin jollakin avonaisella paikalla, missä harventuneiden runkojen välistä pilkistävä valo ilmaisee niiden voivan tulla jälleen ihmisten ilmoille toisella puolen; — ja pian ne pölähtävätkin esiin metsän tuoksuvasta, hämärästä helmasta jälleen valoisaan ilmaan, keskelle tuota ihmeellistä maisemaa, joka vastakkaisella taholla leviää, yhä uudelleen ja uudelleen vaihdellen lehtojaan ja puutarhojaan, siksi kunnes Simmenthalin rosoiset huiput alkavat kohota etelän vyöryviin pilviin.
18. On paljon kiistelty sveitsiläisten luonteesta, eritotenkin koska muiden kansojen on ollut niin vaikeata käsittää heidän yksinkertaisia olojansa. Heitä pidettiin joko romantillisen hyveisinä tai alhaisen ahneina, kun he itse asiassa eivät olleet sankarillisia eivätkä alhaisia, vaan uskollisia, järkähtämättömän sisukkaita ihmisiä, paljon sisukkaampia, kuin historia kertoo; he eivät niin suunnattomasti välittäneet hengestään, mutta eivät myös sitä suotta hukanneet; he eivät muodostaneet itselleen niin kovin korkeita käsityksiä edistyksestä, mutta pitivät sitkeästi kiinni siitä, minkä kerran olivat saavuttaneet ja hyväksi nähneet; vaikka he olivatkin vailla kaikkea romantillista tunnekuohuntaa, rakastivat he sentään todellisella ja kestävällä rakkaudella, joka ei koskaan väsynyt eikä pettänyt; vaikka olivatkin hyvin vähän taipuvaisia uskonnolliseen intoiluun, säilyttivät he kuitenkin uskonsa puhtaana eivätkä päästäneet maailmallista mieltä sitä tylsyttämään tai tekopyhyyttä sitä tahraamaan; vaikka he eivät olleetkaan ritarillisen jalomielisiä eivätkä intohimoisen lähimmäisrakkaita, eivät he kuitenkaan koskaan vainonneet voitettuja vihollisiaan eivätkä kärsineet köyhiensä näkevän nälkää; he olivat ylpeitä, mutta eivät koskaan sallineet ylpeytensä kiihoittaa itseään ajattelemattomiin tai arvottomiin taisteluihin; he olivat kitsaita, mutta siitä huolimatta antoivat he mielellään naapurilleen, mikä naapurin oli; he eivät olleet neroja, mutta heillä oli terävä silmä huomaamaan oikeuden kaikki perusteet; he olivat kärsivällisiä, mutta eivät koskaan sallineet hitauden synnyttää viivykkeitä tai pelon laiminlyöntejä.
Nämä sveitsiläisen luonteen omituisuudet versoivat, vaikka ne elähyttivätkin koko liittokuntaa, sentään uhkeimmin eräällä pienellä alueella, joka muodosti maan sydämen, mutta joka ei sijainnut korkeimmilla tuntureilla. Zermattin ja Evolinan jäätiköiden ja Wallisin kanttoonin kuumien rinteiden vaiheilla ojentelivat talonpojat kuulumattoman velttouden ja hitauden vallassa suuren Sionin hiippakunnan kuuliaisina vasalleina. Mutta siellä, missä Vierwaldstätterjärven lahdelmat tunkeutuvat syvemmälle kalkkikallioihin ja missä ankarat pohjatuulet puhaltavat, estäen viinirypäleiden kypsymisen ja pakottaen talonpojat kokonaan turvautumaan paimenelämään — siellä kasvoi toisenlainen ihmisrotu. Sen vähäistä aluetta merkittäisiin jokaisella Europan kartalla pienellä viheriällä läikällä. Se ulottuu lähes neljäkymmentä Englannin peninkulmaa idästä länteen ja saman verran pohjoisesta etelään; kuningaskuntien kaikkialla sen ympärillä kohotessa ja kukistuessa kohtalon eri vaiheiden alaisina ja kaikkien kansojen sen lähitienoilla sekautuessa toisiin kansoihin tai hävitessä, säilyi tällä karulla kallio-alueella paimenten valta puhtaana. Heidän syntyperästään ei ole vähintäkään tietoa. He eivät ole gootteja, eivät burgundilaisia, eivät romaaneja, eivät germaaneja. He olivat vanhastaan helvetialaisia ja ammoisista ajoista asti vapaita. Omasta tahdostaan asettuivat he Habsburgin hallitsijasuvun suojelukseen, tunnustivat sen ylivallan, mutta eivät kärsineet sen sortoa, vaan nousivat heitä hallitsemaan asetettuja omavaltaisia vouteja vastaan, ei saadakseen vapauttaan, vaan valloittaakseen sen takaisin. Voitettuaan Aegeri-järven taistelussa seisoivat he Europan kansojen keskellä lainkuuliaisuuden ja elämän ensimäisinä lipunkantajina — taistellen lainkuuliaisuuden puolesta sanan korkeimmassa merkityksessä, Jumalan avuliaan oikeuden lakien ja uskollisen, veljeyteen johtavan järkähtämättömyyden puolesta.
Kuten sanottu, ei heidän keskuudestaan tapaa mitään hienostunutta henkeä eikä korkeata innostusta, mutta kyllä pettämättömän tervettä järkeä ja sitkeätä rehellisyyttä. Heidän päähänsä ei tarvitse ajaa heidän velvollisuuksiaan, he tuntevat ne ilmankin; he eivät tuhlaa ystävyyslauseparsia, mutta hädän hetkellä voi heihin luottaa. Uskonkysymykset, joita muut kansat ovat koettaneet ratkaista ajatusjohdatteluin tai haaveiluin, selvittivät nämä paimenet käytännöllistä tietä: he kestivät tyynesti luostariensa esimiesten kirojulistukset, kun näiden teki mieli päästää elukkansa muiden laitumille, ja hävittivät tapparakeihäin sveitsiläisen uskonpuhdistuksen, koska Zürichin evankelilaiset olivat kieltäytyneet heille lähettämästä määrättyjä suolavaroja. He eivät helposti taipuneet taikauskon vaatimuksiin, vaan mukautuivat kärsivällisesti viisaan taloudenhoidon lakeihin: he ostivat itsensä vapaiksi veroista, mutta eivät synneistä, ja silloin kun Einsiedelnin kirkossa yhtä rohkeasti kuin Wittenbergin porteilla manattiin anekauppaa lakkaamaan, eivät Frutingenin laakson asukkaat seitsemään vuoteen syöneet lainkaan lihaa, rauhallisella tavalla vapauttaakseen itsensä ja jälkeläisensä niistä hallitusoikeuksista, joita Thurmin vapaaherroilla oli heidän suhteensa.
Meiltä puuttuu kenties luotettavaa lähtökohtaa määritelläksemme kiitosta, joka on tuleva noin viisaasti punnitsevain hyveiden osaksi. Pitkiksi ajoiksi on pysyvä ratkaisemattomana kysymys, missä määrin korkeamman sivistyksen saavutukset sovittavat sen paheita ja missä määrin ylimaailmallisen hartauden innostus tekee sen hairahdukset anteeksi-annettaviksi. Ajateltakoon tästä mitä tahansa, ainakin on varmaa, että näiden talonpoikain luonne tuottaa apua muille ja hankkii heille itselleen rauhaa. Teeskentelemättömän yksinkertaisuuden ja sitkeyden puolesta seisoo se yksinäisenä ilmiönä ihmissydämen historiassa. Voisi myöskin kiistellä siitä, missä määrin luonnonsuhteet ovat sitä luonnetta kehittäneet, mutta moiseen kiistaan en minä puolestani antautuisi tarkasti määritellyin mielipitein. Vuoriensa suhteen ei sveitsiläisillä varmasti ole tunteita, joita voisi verrata meidän tunteisiimme. Suoranaisemmin puolustuslinnoituksena kuin loistavana näköalana ovat Rothstock'in kukkulat vallinneet ympäristön asukkaiden kohtaloita; ja se kasvatus, josta vuoriston poikain on kiittäminen Muottalaakson rinteitä, on paljon enemmän kehittänyt terveitä keuhkoja ja vahvoja jäseniä kuin korkeita ajatuksia. Mutta muuan kohta, johon toivoisin lukijan kiinnittävän huomiotansa, on se, että jos yleensä mikään tämän seudun piirre on vaikuttanut asukkaihin, niin se on se, jonka mekin havaitsemme saapuessamme niille main. Eivät järvistään, kallioistaan, eivätkä jäätiköistään — vaikka ne kaikki ovatkin oleellisia tunnusmerkkejä — ole nämä kolme kunnianarvoista kanttoonia saaneet nimeänsä. Niitä ei sanottu kallio-, eikä järviseuduiksi, vaan metsäseuduiksi. Ja yksi näistä kolmesta valtiosta, sama, joka säilyttää liikuttavaa kuvaa sveitsiläisen uskonnon henkisestä voimasta luostarinnimessä "Enkelivuori", ei puolestaan pyydä muuta nimeä kuin tuon soman, lapsellisen "Metsien siimeksessä" (Unterwalden).
Ja totta puhuen voitkin kulkea "metsän siimeksessä", jos, lähtiessäsi Sveitsin historian kaikkein pyhimmästä: noiden kolmen lähteen niityltä, käsket venemiehesi soutamaan kappaleen matkaa etelään pitkin Urin lahden rantaa. Sen läntisellä rannalla kohoavat kallioseinät jyrkimpinä taivasta kohti. Kaukana sinisessä iltahämyssä lepää järvi kuin valtavan tuomiokirkon lattia, ja sinä saatat eroittaa lukemattomien vesiputousten kohinan, joka ontoiksi kovertuneista kallioista kaikuen kuuluu kuin hiljaa rukoilevan seurakunnan hyminältä.
Siellä missä kalliot kumartuvat eteenpäin yli mustan syvyyden, kuolee tuon tuostakin hiljaa kohouva aalto raskaasti huoahtaen, kuten sielumessun viimeinen sävel. Vastaisella taholla kohoaa Frohn-alp meheville ruohomatoille koristeiden lailla kiinnitettyine kylineen, loistavana, juhlallisena kuvana paimenten valosta ja paimenten rauhasta; ja tuolla korkeammalla hämärtävien pilvien puolessa seisovat aavemaisina harmaiden rotkojen reunoilla tummat sotajoukot, tuhannet ja taas tuhannet Unterwaldenin kuuset.
19. Pieni kanttooni, vain neljä englantilaista neliöpenikulmaa avara, joka ei halunnut olla kuutta neliöpenikulmaa laaja. Pieni kaupunki, jonka muodosti ryhmä vesimyllyjä, päärakennuksiin liitettyjen suojakatosten reunustama katu, kaksi puusiltaa, pari tusinaa kivitaloja matalalla kummulla ja kolme, neljä kumpua jyrkästi ylös ja alas kiipeilevää kaduntapaista. Ne neljä penikulmaa maata siinä ympärillä olivat laitumia vaatimattomine puutarhoineen ja maataloineen; kansa hurskasta, taitavaa ja uurasta ja kaikki työssä, miehet, naiset — pojat, tytöt; kaikki kulkivat enimmäkseen jalkaisin ja vain sinne, minne velvollisuus kutsui. Ja tämä pieni pesä oli koko elävän Europan uskonnollisen ja yhteiskunnallisen ajattelun keskuksena, samalla kun se omisti mitä ihanimman ympäristön! Se merkitsi: sen Europan, joka ajatteli ja pyrki: Ranskan, Saksan ja Italian. Kaikkien maiden, ja niiden pyhimpien harrastusten ja niiden pöyhkeyden, niiden taiteiden ja niiden hulluuden, niiden vihan ja veritöiden, näiden, jotka orastivat ja kukoistivat, rakensivat ja loivat linnoituksia, kuohuivat ja jyristelivät tämän käsittämättömän kärsivällisyyden tyyssijan ympärillä: viehättävin, mutta myös ehdottomasti merkillisin paikka europalaisessa maailmassa — vaikk'eivätkään kansakunnat sinne halaja eivätkä pyri — ja mikä on vieläkin ihmeellisempää, eivät tee siitä erämaata. Ne taistelevat taistelujaan Châlonsin ja Leipzigin lähettyvillä; ne rakentavat puuvillakehräämöitään Airen rannoille ja antavat Rhônen, joka miljoonakertaisesti voittaa Airen tarjoaman voiman, sitä tärvelemättä juosta käyttämätönnä. Ne rakentavat huviloitaan Temsin someropartaille tai Seinen rämerannoille katsellakseen vastapäistä Lambethia tai Seinen toisella puolen avautuvia näkyjä. He perustavat sotavoimansa Berlinin hiekalle, mutta jättävät tämän rotkojen suojeleman tasangon rauhaan. Ja kuitenkin hallitsee heitä tämä tasanko — joka on heidän ajattelunsa ja tunteidensa, heidän tieteensä ja heidän contrat socialinsa polttopiste; järkevän taloudenhoidon ja säädyllisten — ja muiden — tapojen keskus, Saussuren ja Calvinin, Rousseaun ja Byronin ja Turnerin koulu.
Koetan kuvata, miltä geneveläisen kotipaikka näytti sellaisena kuin minä sen näin.
Ennen kaikkea oli tuo kaupunki merkillinen siitä, että se muuriensa sisäpuolella piti huolta köyhistään. Juuri sen keskipisteessä — pienellä paalutetulla saarella ja jyrkkien syrjäkatujen varsilla asuivat Geneven köyhät ullakkohuoneissaan, missä he ahkerasti kehräsivät tai leikkelivät kellonrattaita — pienissä pimeissä sopukoissaan tai ulkonevissa kulmauksissaan, ja oli heillä enimmäkseen työtä niin paljon kuin jaksoivat tehdä; heikkoja ja vanhoja hoidettiin huolellisesti, heidän kulhonsa täyttivät ja heidän yksinkertaisia vuoteitaan kohentelivat toimelliset kädet.