Anteron elämä oli kulunut hiljaisuudessa ja yksitoikkoisuudessa. Hän ei ollut pyrkinytkään milloinkaan sivistymään ja herrastumaan. Isänsä kuoltua oli hän rikkaimpia miehiä niillä tienoin, mutta suora, yksinkertainen talonpoika vaan. Hän nai kuitenkin varamaamittarin tyttären, joka luettiin alhaisempaan herrasväkeen. Tyttö, kun oli isätön ja köyhä, ei kovin kauan arvellut, ennenkuin sanoi suostumuksensa ja sillä hankki sekä itselleen että vanhalle äidillensä elannonmurheista vapaan tulevaisuuden. Eikä hänen koskaan tarvinnut sitä katua, hän sai sydämellisen hyvän miehen, jonka mieleen ja tapoihin hän kernaastikin mukautui, kertaakaan kaipaamatta entistä epäiltävää herras-arvoansa. Heidän avioliitostaan syntyi poika ja kolme tytärtä. Edellinen, Erik, peri äitinsä hienompaa, sivistykseen sovistuvaa luonnetta. Hänen kirjaoppiaan edistikin äiti, ainakin niin kauan kuin lähistössä siihen oli tilaisuutta; sittemmin äidinrakkaus pyysi pysyttää häntä kotona. Kumminkaan niin ei käynyt. — Tyttäristä kuoli vanhin, nuoremmat kaksi olivat nyt äidin parhaana vanhain päiväin ilona ja apuna.
2.
Eräässä pääkaupungin suosituimmista kahviloista istui Aution isäntä, ryyppien hiljavoittoa kahviansa.
Viereisestä huoneesta kuului äänekästä puhelemista ja iloista naurua.
Ukko kahvikuppinsa ääressä oli jo useasti itseksensä myhäillyt kun kuuli ja ymmärsi heidän puhettaan: mahtoivat olla suomenmielisiä miehiä nuo, ja iloinen seura muuten.
Viimein nousi ukko ja lähestyi verkkaisesti tuota seuraa.
Nuorukaisia olivat siinä kaikki, ja punssia he joivat.
Puhelu hiljeni Aution isännän astuessa sisään; pöydän ääressä istujat katsoivat häneen kummastellen, moni naurusuin.
"Antakaa anteeksi, hyvät herrat, että näin tungen tuntemattomaan seuraan", alkoi ukko hymyillen ja vähän äimistyneenä, "mutta minusta on aina niin iloista kuulla herrain puhuvan meidän sujuvata suomenkieltä — te olette yliopistolaisia, eikö niin?"
"Niin olemme", vastasi eräs pitkä nuorukainen, joka lakki päässä istui ja keikutteli tuoliaan, ja jonka ääni useimmin oli toiseen kamariin kajahtanut. "Suomen poikia kaikki ja kansanmielisiä miehiä — astukaa esille vaan, ukko, kuka te olette — minun nimeni on Koiskanen."