Hän tuli kotiin ja astui kamariinsa.

"Ja nyt raha-asioihin! Vaikka olisi kymmenen tuhatta kysymyksessä, niin hankkisin ne ilolla ja suurimmalla kiitollisuudella, kun vaan Hedvig voisi kohta unhottaa ja anteeksi antaa minun häijyyteni ja sitten suostua pyyntöihini."

Hän istuutui kirjoittamaan.

Aina siitä asti kun hänen isänsä teki tuon onnettoman matkansa pääkaupunkiin, ei ollut Erik huolinut kirjoittaa kotiinsa ainoata sanaakaan, ei vaikka kirjeitä kotoa oli tullut useitakin sitte.

Ensimäisessä oli isä selvitellyt tuota ikävää tapausta, puolustellut itseänsä niin hyvin kuin taisi ja pyytänyt poikaansa antamaan anteeksi, jos hän sen kautta oli saanut kärsiä pilkkaa ja pahoja puheita, sekä lopullisesti toivonut ett'ei tämä asia suinkaan olisi vahingoittava vanhempien ja heidän lapsensa väliä. — Tähän kun vastausta ei kuulunut, kirjoitti isä toisen kerran ja pitemmältä. Ikäviksensä oli hän havainnut, kirjoitti hän, että tuo tapaus oli harmittanut hänen poikaansa enemmän kuin hän ensimmältä luuli, mutta suureksi suruksi ja mielikarvaudeksi oli vielä ikävä muuttuva, jos hänen poikansa sentähden, niin yhtäkaikki vähäpätöisen asian tähden, katkaisisi yhteyden kodin ja vanhempain kanssa, jotka aina olivat häntä rakastaneet ja hänen parastansa tarkoittaneet. Tuolla onnettomalla matkallakin oli ollut hyvä tarkoitus, ja nyt seurasi pitkä kertomus Ödeberg'istä, hänen itsekkäästä, sydämettömästä luonnostaan, hänen kuleskelemisestansa ympäri mailmaa, hänen rikkauksiensa epäiltävästä alusta, vaan etenkin hänen jumalattomuudestansa, jumalattomasta ja ilkeästä elämästänsä, hänen siivottomuuksistansa ja riettaudestansa. Hän asui nyt aivan pääkaupungin lähistössä, mutta häntä tuli Erikin karttaa, kuin myrkkyä. Hänestä ei voisi mitenkään olla seuraksi alkavalle papille. "Pysy Jumalassa, poikani, äläkä istu siinä, missä pilkkaajat istuvat; sovi myös vanhempiesi kanssa, äläkä paaduta sydäntäsi, sitä pyydän hartaasti, sitä pyydämme ja rukoilemme äitisi kanssa joka päivä, joka hetki sydämessämme. Kirjoita vastaus ja kohta, että saisimme rauhan taas mielellemme." — Vaan ei vastausta seurannut, ei minkäännäköistä. Tuli sitten kolmas kirja, missä isällinen valta toden todella tahtoi päästä voimaan, niinikään neljäs yhä ankarammalla sisällyksellä. — Mutta Erik ei hiiskunut, hän oli kuin kuollut.

Nyt viimein päätti Erik kirjoittaa ja sopia isänsä kanssa, saadaksensa nuo 5.000 markkaa Hedvig'ille ja hänen äidillensä:

Hän alkoi ilmoittamalla syvän mielikarvautensa tuosta isänsä käytöksestä. Hänen oli täytynyt paeta pois koko kaupungista, päästäksensä kuulemasta tuota ijankaikkista naurua ja pistelemistä. Sentähden isän ensimäiset kirjeet vasta myöhemmin olivat saapuneet hänen käteensä. Hän ei ollut pitkävillainen, tahtoi kernaasti unhottaa kaikki, vaan vaati vastavuoroa ett'ei isä sekaantuisi hänen tuumiinsa ja elämän tarkoituksensa. Hän oli enemmän nähnyt ja tullut tuntemaan mailmaa kuin vanhempansa keski-Suomen korpiloissa, kyllä hän voisi itse sekä paraiten valita seuransa että paraiten punnita millä uralla hän taitaisi enimmin hyödyttää. Hän aikoi nyt lukea lääkäriksi, mutta tämä muutos veti paljon pitemmän opinto-ajan ja sen johdosta enemmän rahaa, ja monenkaltaisia kustannuksia oli heti alussa. Hänellä oli myös vanhastaan joitakuita velkoja suoritettavina. Päästäksensä kerrassaan vapaasti alkamaan ja huoletta katsomaan kohti tulevaisuutta, pyysi hän nyt isänsä hyväksymään viidentuhannen markan vekselin. Sitte hän ei vaivaisi häntä enää isoon aikaan. —

Tätä kirjettä kirjoittaessaan astuivat muistot kodista ja vanhempien hyvyydestä ja huolenpidosta kerran vielä kirkkaasti hänen mieleensä. Mutta kas! sekin oli Hedvig'in ansio, ilman hänettä hän ei olisi tullut kirjoittaneeksi tätä sovinnollista kirjettä, ilman hänettä lapsellinen rakkaus ei olisi palannut hänen sydämeensä. "Oi Hedvig, sinä olet minun hyvä henkeni!" huudahti hän, tietämättä ihastuksissaan, mikä iva näissä sanoissa piili. Hedvig, joka vierautti pois hänet vanhemmista, joka veti pois hänet ahkeruudesta ja toimellisuudesta, joka kehnonti hänen luonnettaan, joka mursi hänen henkistä ja aineellista tarmoansa — Hedvig oli hänen hyvä henkensä.

Harvoin oli Erik ollut niin itsehensä tyytyväinen kuin tämän päivän iltana. Hän oli katunut ja tehnyt parannuksen, hän oli tehnyt hyvän työn ja ollut jalomielinen kaikin puolin, hän oli juhlallisesti itsellensä luvannut tästäpuolen pysyä kaukana kaikista varomisista ja turhista peloista, ja toivolla, uudella kirkastetulla toivolla hän nyt katseli tulevaisuuteen.

12.