Joitakuita päiviä oli kulunut, rauhallisia päiviä. Erik ei ollut saanut syytä mitään mustasukkaisuuteen taas. Yhtenä päivänä olivat rouva Helding ja Hedvig olleet poissa matkalla. He kävivät Savion kartanossa, tervehtimässä kotimaalaista, inspehtori Svenssonia. — Mikä ja millainen mies Svensson Saviolla on? tiedusteli Erik kohta kaupungissa. Herran-tapainen näöltään, naimaton, mutta viidenkymmenen ikäinen jo, sanottiin, eikä Erik huolinut hänestä sen enempää. "Ei hänestä vaaraa, paitsi Adelheid'ille ehkä. Ja hyvä vaan, jos tämä häneen rakastuisi, niin pääsisin minä tuon vanhan virnakan suosituksista. Sangen mielelläni suon ne toiselle!" sanoi Erik itsekseen ja naurahti.
Kuudentena päivänä siitä, kun tuosta rahanpulasta tuli kysymys, jätti Erik rouva Helding'ille 5,000 markkaa ja vastaanotti sydämellisimmät kiitokset mainitun rouvan ja Hedvig'inkin puolelta. Hedvig'kin likisti hänen kättänsä ja oli niin herttainen, ettei Erik tiennyt oliko taivaassa jo vai maan päälläkö vielä. Kielellä kieppui hehkuva rakkauden-tunnustus, mutta hän pidätti sitä vielä, se ei olisi ollut ollenkaan paikallansa tässä tilaisuudessa, hän olisi ikäänkuin turvannut tuohon rahasummaan saadaksensa Hedvig'in. Pois se! — ja hän katsahti kaikkeen maalliseen tavaraan ylevällä halveksimisella. — Vapaan piti Hedvig'in suostumuksen oleman, aivan vapaan kiitollisuuden-velasta, lausui hän juhlallisesti itseksensä; mutta kuitenkin piili sydämessä toivo, että tuo laina koko joukon lähentäisi häntä päämääräänsä.
Muodon vuoksi vastaanotettu velkakirja taskussa astui Erik Helding'in porstuasta ulos aivan samalla kun toinen vieras tuli rappusia ylös, nimittäin Ödeberg.
Ödeberg pysähtyi ja tutkasi pikipäisin Erikin mielihyvästä loistavia kasvoja, ja pikipäisin lensi häijynlainen hymy hänen huulillensa.
"Hyvää päivää", tervehti hän sitten sangen ystävällisesti. "Joko menet, ja juuri kun niinä tulen — tule pois sisään takasin, me emme ole olleet Helding'issä yhdessä sittenkuin ensi käynnilläsi."
Erik arveli kotvasen. Hän olisi todella halusta tahtonut olla vielä Ödeberg'in kanssa täällä, hän olisi tahtonut tulla tuntemaan mitä Hedvig oikeastaan piti Ödeberg'in omituisista ajatuksista kaikissa asioissa — ensi käynnillä näitä ajatuksia ei ollut juuri esille tullutkaan — mutta hän pelkäsi ett'ei rouva Helding kiitolliselta sydämeltään saisi oltua ilmoittamatta hänen lainaansa, jos hän Ödeberg'in, heidän toisen auttajansa, kanssa kääntyisi takasin; hän aivan kuin pyrkisi väärään valoon, rahoja kolistavaan kosijan; ehkä epähuomiossa vielä hänen isästänsäkin tulisi puhe. — Ei, parempi mennä pois. — Paha, kun en kieltänyt heitä puhumasta koko lainasta, mutta ehk'eivät nyt puhukkaan, jott'ei Ödeberg epuuttaisi apujansa!
"Ei nyt sovellu", vastasi hän, "olisihan se ollut hauskaa, mutta minulla on vähän toimittamista kotona. Hyvästi vaan!"
"No, hyvästi sitten!" sanoi Ödeberg ja astui sisään.
"Onnittelen, onnittelen! Vihonviimein taitaa olla teillä rahat kourassa. Pitkällistä peliä te pidättekin tuon Aution kanssa."
"Älä sano Autiosta mitään, Autio on hyvä mies!" lausui rouva Helding.