"Jaaha, — no se on iloista kuulla että hänestä niin pidät", vastasi Ödeberg ja nauroi. "No, entä Hedvig, oletko hyvin mustasukkainen sentähden?"
Hedvig naurahti.
"En tiedä, jahka nyt vielä vähän aikaa kilpailemme."
"Niin, hyvä, hyvä!" virkkoi siihen Ödeberg. "Taitaapa hän vaan olla enemmän sinun mieleisesi kuin entiset rakastelijat."
"Ei ensinkään, ph!" vastasi Hedvig. "Hän on hiljainen mies, sentähden hänen kanssansa niin kauan viipyy, hahaha! — Kylläpä hän saa 'apskietin' aikanansa; nyt ihan kohta se ei käy laatuun."
"Ei, ei!" lisäsi rouva Adelheid. "Ei vielä isoon aikaan."
"No en suinkaan minä kiiruhtele! Mutta nyt", jatkoi Ödeberg vilkkaammin, "palkinto minulle, joka tuon kultakukon teille toin."
"Kyllä me vaan yksin tahtoisimme pitää —"
"Hahhah! Pitäkää vaan yksin! Pitäköön kumpikin omansa! Mutta kolme tuhattahan sinä sanoit pyytäneesi, Ade; kolmas siinä on liikaa, se pois, muuten ei teidän jakonne luonnistu. Vedä siis tänne tuhat minulle, ja ole kiitollinen että tyydyn."
Verkastellen meni Adelheid piirongin luokse ja veti laatikon auki, sen verran vaan että sai sisään kätensä. Ödeberg oli näet noussut ylös ja lähestyi piironkia hänkin.