Erik nousi loistavin silmin.
Ja Hedvig nousi, vaan aivan tavallisena näöltään.
Oli tosiaankin mitä ihanin ilta. Ilma väreili lämmöstä, tuoksuja lemahti puistosta.
Limonaadia maisteltiin vähän väliin, vaan vallan harvaan puheltiin. Erik katsoi Hedvig'in tyveniin kasvoihin ja mietiskeli: onko se rakkaus vai onko se oikku? Hedvig virkkasi ja ajatteli hänkin, kai satakieltä — muisteli ehkä myöskin: parempi käkönen kädessä kuin kymmenen metsässä. Ja mitä rouva Adelheid ajatteli? Ei tiedä, hän vaan tirkisti Erikiin.
Erik huomasi tämän ja rypisti kulmiaan, nyt hän ei huolinut peittää harmiansa tuosta vaivaavasta kohtelijaisuudesta.
Ilta kului, limonaadi juotiin, Erik nousi ja heitti hyvästi.
Hedvig, joka samalla meni käskemään Marttaa korjaamaan lasit pois, saatti Erikkiä tampurin ovelle.
"Niin, se kävely huomena", sanoi Erik matalalla äänellä, "milloin ja miten saan luvan — No tapaammehan me toisemme aamupäivällä tavallisella ajalla."
"Tulkaa yhdentoista aikana — hyvästi, hyvästi vaan!"
* * * * *