"No älä hätäile, ukko", virkkoi Koiskanen, "meneehän Helsingissä viikon päivät, maalaiselta varsinkin."
"Ei, ei minun käy kovin viipyminen", naureli Antero; "eukko kotona —"
"Taas hän eukostaan puhuu", sanoi joku — "luulisi häntä aika ämmälauriksi."
Antero vaan naureli.
"Sanoivat", jatkoi Antero, "Erikin käyvän useasti täällä Sumperin kahvihuoneessa, sentähden minä pistäydyin tänne minäkin — minä ajattelin, että ehkä hän paluumatkalla heti poikkeaa tänne virvoittelemaan."
"Ei hän tänä päivänä tule", sanoi Koiskanen, "ole huoleti siitä!"
"Tiedättekö hyvät herrat, hänen lukujaan? Johan hänen olisi pitänyt päättää ne tällä termiinalla — en minä ymmärrä, mitä se poika vitkastelee."
"Se poika ei taida papiksi ruvetakaan", vastasi Koiskanen.
Antero, oli käydä murheelliseksi, mutta ilahtui taas kun toinen seurassa sanoi:
"Älähän päätä! Vasta äskettäin Erik sanoi minulle aikovansa pysyä teoloogisella urallaan, vaikka ei hän vielä pidä kiirutta tentaminoillaan. Hän on opinhalukas ja lukee väliin paljon muitakin humaniora."