Hänen mielensä oli oudonlaisesti painuksissa. Ja nyt juolahti muistiin tuo sulhasten kulunut korupuhe, että menevät vaikka tulen ja tulvan kautta kun rakastettu käskee.
"Mitä, eihän se tähän sovellu", torjui hän tuota kiusallista ajatusta. "Enhän minä olisi voinut viedä Hedvig'iä kävelemään semmoisella raju-ilmalla — ja olisihan hänen äitinsä heti pannut vastaan."
"Niin, mutta jos olisit mennyt tutkaisemaan, jonkun tekosyyn nojassa — he olisivat kutsuneet sisään, ja siellä olisit saanut ties sen kuinka kauan puhella Hedvigisi kanssa. —"
"Mitä joutavia, eihän herrasneiti päästä sisään niin myöhällä, siitäpä kielet liikkeelle — ja toiseksi, ei minun sentään yhäti käy siellä juokseminen, hän voi tuskastua ja ihan suuttua minuun vielä viimeiseksi."
Hän huoahti. Hänen onnellisuuttansa oli himmentänyt tuo oikullisuus Hedvig'in käytöksessä. Kuinka usein hän olikaan ollut varma voitostaan ja samassa saanut virittää alemmaksi ylpeät ajatuksensa. Mutta eilen hän vakaantui siitä, että Hedvig häntä rakasti — niin, tuo eilinen sopimus ei antanut sijaa enemmälle kuin ainoastaan yhdelle selitykselle: Hedvig odotti rakkauden-ilmoitusta ja oli antava autuuden hänelle — eihän Hedvig muuten olisi oikullisuudessaankaan yhä ylläpitänyt hänen toivoansa, ei hän muuten olisi suostunutkaan kahdenkeskenoloon, saati sitten sitä itse ehdotellut.
"Mutta jos olisi pitänyt mennä kuitenkin — ei tiedä, ei tiedä —" Erikin veri rupesi sukkelammin suonissa juoksemaan — "mitä mahdottomia — — vaikka, onhan minulla ollut onnea kyllä naisväen luona —" hän naurahti, mutta hänen naurunsa haihtui heti ja hän keskeytti itsensä inholla: "noita ompeliattaria ilkeen ajatella samalla kertaa kuin Hedvig'iä."
"Mitä tässä aprikoitsen", päätti hän viimein, "jos olisin päässytkin sisään — olisihan tuo vanha virnakka, hänen äitinsä, taas istunut kolmantena — hiiteen hän! mitä hän aina tirkistelee minuun niin inhottavan imelästi — hahhaa — naura hyvälle, naura pahalle! täytyypä häntä kärsiä vastaiseksi — mutta en minä huoli hänestä huoneisiini, sitten kun Hedvig ja minä — ah, mutta sinne on vielä aikaa, ajattele ensin lähempää onnea — tänä iltana, niin tänä iltana on kaikki seposelvänä meidän välillämme, sen takaan."
Koko joukon iloisemmalla tuulella hän kohta käveli tuota tuttua tietä Helding'iin. Ja pian oli eilinen vastus aivan unhotettu, hänen huomionsa tarkistin katsomaan Hedvig'iä hänen tavallisella paikallaan akkunan luona. Niin, taisi hän siinä istua, vaikka tavallista syrjemmässä. Hänen sydämensä tykytti tiheään, kuten aina, kun hän Hedvig'iä lähestyi.
Hän juoksi rappusia ylös ja kävi kiinni käsiripaan ovessa. Mutta kas! lukossahan se olikin. Miksi he eivät odottaneet häntä tänään. —
Pahoja aavistuksia rupesi nousemaan, mutta ne eivät ehtineet saada vielä määrättyä muotoa.