Hän soitti.
Martta tuli aukasemaan, vaan hän näytti sangen suuttuneelta. Hän tuskin tervehti tulijaa. Mutta Erik ei huolinut hänestä sen enempää, hän näki Hedvig'insä ja kiiruhti saliin.
Hedvig istui yksin ja virkkasi.
Hän oli viehättävä kuin aina — puhdas ja ihana kuin ruusu aamu-kasteessa.
Kerran yksin! Erik ihastui ja tuli kättelemään.
Hedvig pisti pari sormea hänelle, katsahti häneen, mutta käänsi heti huomionsa käsityöhön taas.
Erik istuutui häntä vastapäätä.
"Nyt on jo tilaisuus", lensi hänelle ajatus, "nyt tulee sinun puhua, suoraan, sydämen sanoilla" — mutta — — Hedvig'in katsahdus tuntui hänestä taas niin vieraalta — Hedvig'in huulilla vivahti kuin ylenkatsetta.
"Mamma ei ole kotona tänään", sanoi Hedvig lyhyesti ja naurahti hiukan.
"Niin, kerran saan —" alkoi Erik hymyillen.