"Ja sitä nyt vasta sanot —" Erik puri hammasta, otti Hedvig'iä käsivarresta, lykkäsi hänet luotaan ja ärjyi:
"Ole arvossasi, mikä se sitten lieneekään —"
"Herra jesta — hyi tuota petoa —" Hedvig vaipui nojatuoliin ja hyrähti itkuun.
Erik heitti häneen viimeisen, epävakaisen silmäyksen ja astui pää kekassa pois.
"Ah! Puh!" läähätti hän. "Kaikki on loppunut — kaikki on loppunut — nyt vihaan sinua yhtä paljon kuin ennen rakastin — vihaan —"
Hän riensi kotiinpäin, töytäten keppiään niin kovasti kivitykseen että se riksahti poikki. Vihaisesti viskasi hän tynkän kädestään.
* * * * *
Seposelvä nyt oli Hedvig'in ja hänen välinsä, aikaisemmin kuin hän oli luullutkaan.
* * * * *
Lyhytmielinen ihminen! Luulet olleesi oikeassa, ja olet hullu! Luulet voivasi vaihettaa tunteita helposti kuin vaatteita! Luulet voivasi pyyhkiä pois muistoja, jotka ovat polttautuneet sieluusi!