"Kuka tuo mies on — en ole nähnyt häntä ennen — Hän nyt tuli minun sijaani, hän saa mitä minulta meni — minun onneni. Juoksenkohan esille ja kuristan hänet siihen paikkaan — ei vielä, ei vielä, mitä sillä voittaisit. Ja Hedvig on iloinen, nauraa; hän voipi olla iloinen ja rakasti minua kuitenkin toissa päivänä vielä — mutta hän huomaa minun, hänen ilonsa on teeskennelty, hän tahtoo kostaa solvaustani — Nyt menivät, nyt ei niitä enää näy, nyt pois minäkin —"
Erik pettyi. Hedvig ei ollut huomannut häntä, ja oli iloinen kuitenkin.
Päivän vielä vietti Erik kaupungissa, hän tahtoi nähdä seurustelivatko Hedvig ja upseeri taas yhdessä. Hän juoksi ja väijyi ja näkikin ne iltapuolella taas yhdessä. Hän kiroili ja heitteli hirveimpiä uhkauksia, otti sitten vossikan ja käski ajamaan Ödeberg'in tehtaille.
* * * * *
Joku puoli tuntia myöhempänä tuli Lönnbom Erikin asuntoon ja tahtoi häntä tavata.
"Ei ole kotona", ilmoitti Anna,
"Milloinkahan hän tulee — millä aikaa hänet paraiten tapaa?"
"En voi sanoa, viime aikoma hän on ollut ulkona melkein yhtä päätä — olen tuskin pari sanaa saanut vaihtaa hänen kanssansa."
Lönnbom meni.
Hän tuli taas seuraavana päivänä, vaan sai saman vastauksen.