"Hyi herjaa! Siveän neiden asemasta, joka oli ihana ja kirkas kuin kevät-aamu — sen asemasta ottaisin mitä hyvänänsä —"
"Mistä sinä Hedvig'in siveyden niin tarkoin tiedät? Ödeberg yski ja naureskeli ja nousi sylkemään uunin luokse."
"Vaikk'en tietäisikään — Hedvig'iä minulle ei palkitse kukaan, jos niinä, kelvoton, toivoisinkin korvausta — vaan sitä en tee. Olkoot pimeät, lohduttomat viimeiset päiväni."
"Narri! Mutta käännyn vielä tuohon siveyteen. Siveys on sana, joka oikeastaan olisi poispyyhittävä sanakirjasta. Sillä siveys on aina ehdonalainen, kypsymätön käsite; sen määritys loppuu sanaan: niinkauankuin taikka kunnes. Kyllä vaan naiset ovat yhtä siveitä kaikki. Ota heistä paraskin mailman silmissä, tytön taikka rouvan — anna tulla miehen, joka tietää asiansa, eikä ole semmoinen narri kuin sinä — anna hänen leikkiä pikkusen tuon hyviön kanssa, niin ei siinä monta päivää kulu, ennenkuin hyviö, jumalan kiitos, on tullut ymmärtämään, ett'ei oikea rakkaus anna vangita itseänsä hullun konvenansin siteisin — ei se odota papillista siunausta, ei se kuule aviollista uskollisuutta — vapaa tahtoo rakkaus olla ja vapaan sen tulee olla, muuten menettää elämä todellisen arvonsa. — Ja sinä asetat siveyden ja rakkauden rinnan, vaikka ovat leppymättömät vihamiehet."
Erik istui otsa rypyissä. Kerran kuitenkin Ödeberg'in puhuessa puhkesi syvä huokaus hänen rinnastansa.
Ödeberg seisoi vähän aikaa keskellä lattiaa katsellen pilkallisesti Erikiin.
"Noh! sanoja, sanoja, pelkkiä sanoja!" virkkoi hän sitten. "Mutta nyt otan luvakseni esitellä sinulle uuden tähden, joka on noussut kirkastamaan meidän yksitoikkoista elämäämme täällä."
Hän meni sisähuoneisin antavalle ovelle, avasi sitä raolle ja huusi:
"Hellin, ole niin hyvä ja tule tänne!"
Kohta ilmautui kynnykselle sievä, valkeanverinen tyttö, noin kahdenkymmenen ijällä.