Erik viskausi raskaasti kiikkutuoliin. "No nyt olisi valmista", sanoi Anna ääneen. "Ja kosk'ei tohtori sano tahtovansa mitään illallista, niin sanon sitten hyvästi." —
"Hyvästi, hyvästi!" Anna meni ulos.
"Mene hiiteen!" mutisi Erik puhaten.
Hänen väsynyt silmäyksensä lensi ympäri huonetta. Siinä oli kaikki hyvässä järjestyksessä. Erik oli ollut järjestystä rakastava mies. Kirjat hyllyllä, kirjoitusneuvot pöydällä, pienet rihkamat toaletti-hyllyllä — kaikki olivat somasti järjestetyt. Vaatteita oli tosin jäänyt esille viimeisiin aikoihin enemmän kuin tarpeen oli — mutta ne oli Anna huolellisesti kääntänyt kokoon ja pannut päälletysten tuolille.
Erik huokasi. Se aika, jolloin hänellä oli halua työhön ja säännölliseen päivä-järjestykseen, se aika oli kuin vuosikausien takana.
Hän nousi nyt ylös ja meni sängyn luo, jonka yläpuolella seinällä riippui hänen ampuma-aseensa.
Hän katsoi niihin vähän aikaa miettivästi.
Ristiin riippui siinä hirvensarven haaroissa haulikko ja luotipyssy, keskellä revolveri, ja kaikenlaisia jahti-tarpeita ympärillä.
Hän otti revolverin alas, palasi pöydän luokse ja tarkasteli pistuolia ikkunan edessä. Hänen kätensä vapisivat ja värähtivät, kiroten viskasi hän aseen pöydälle.
Hän hoiperteli piironkinsa luo, veti ulos laatikon toisensa perästä, haki ja kaiveli niissä, kiroili ja pyyhki hien otsastaan. Viimein hän löysi mitä tarvitsi, pienen patruunilaatikon. Sen hän taas toi pöydälle, — vaipui tuolille ja nojasi päätänsä käsiin.