"Kyllä nyt en jouda jäämään enää, olen kutsuttu iltaseuraan, jossa on sieviä neitosia, täytyy vähän selvitellä sitä ennen. — Hyvästi isäntä, ehkä tapaamme toisiamme täällä vielä —"
"Hyvästi ja kiitoksia hyvin paljon hyvästä seurasta. Emmeköhän huomenna yhdy —" Antero otti Fellberg'in takin-käänteestä kiinni — "taas tuossa kahvilassa — se eli niin saakelin hauskaa — saakelin hauska yhdyntä — minä ihan kävin kymmenen vuotta —"
"Hyvä, hyvä — Sundbergissa siis", Fellberg pääsi irti ja meni.
"Ettekö isäntä menisi mielellänne teaatteriin tänä iltana?" kysyi Rainio.
"Oopperaan toki ennen!" huusi Koiskanen. "Eikä sekään kovin viehätä, paras laululintunen on poissa, ihastuttaa italialaisia tätä nykyä. — Vai menisittekö oopperaan, setä Antero, vanhaa Trubaduuria kuulemaan?"
"Rupatuuria, vai niin — no en minä taida huolia vanhoja rupatuksia kuulla."
"Ha ha ha! sillä on sutkauksia! Niin no, mennään totia juomaan, se on paljon parempi. Allons enfants — de la patrie!"
Vähän myöhempänä istui tää iloisa seura taas toisessa kapakassa.
"Ei nyt muuta kuin loiskuttamaan ja laulamaan taas", sanoi Antero tehden totia itselleen.
"Tosiaan, emmeköhän pistä pikku lauluksi?" ehdotteli joku.