Hän katsahti toiselle puolelleen. Siinä kulki mies, mutta ei se Ranola ollut. Hän ei oikein nähnyt tuon miehen kasvoja.
"Eteenpäin, eteenpäin!" joudutti tuo tuntematon tuntemattomalla äänellä.
Kas! kuka vaimo siinä istuu maantien-vieressä ja itkee niin katkerasti!
"Äitihän se on!" huudahti Erik. "Mitä te itkette, hyvä äiti?"
"Eteenpäin!" joudutti tuntematon.
Erikin sydäntä särki tuo äitinsä katkera itku.
Mutta tuntematon otti häntä käsivarresta, vei hänet sivutse ja lausui hänen korvaansa:
"Älä katso taaksesi — mennään eteenpäin vaan — henki sanoo: muistaa on kuolla!"
Ja he kiitivät eteenpäin — ah, mikä hirveän jyrkkä alamäki, he juoksivat että jalat tuskin maata koskivat — ah, toinen mokoma — syvemmälle — syvemmälle — ilmassa putosi Erik pimeyteen — —
* * * * *