"Hm! Melkein hän olisi ostanut talon niillä rahoilla, mitkä oppiajalla häneltä ovat kuluneet. Ei olisi silloin pitänyt käyttää häntä Lönnpuminkaan koulussa."
"Älä taas sitä sano. Se oli päinvastoin onni, että Lönnbom sattui pappilaan kotiopettajaksi ja otti Erikinkin kouluttaakseen. Minä luulen, että harvassa on niin jaloja ihmisiä kuin Lönnbom, ja suurta hyötyä ja sielun ylennystä oli Erikille hänen opetuksestaan. Siihen olisi pitänyt tyytyä, niin olisi kaikki hyvin."
"Näet, oppi mahtaa olla semmoista, että kuta enemmän sitä saa, sitä enemmän sitä pyytää. Mutta mitäpä entisistä enää puhuukaan! Mikä on tehty, se on tehty, siinä ei auta ruotsinkieletkään."
"Niin no, mitä niistä puhuu", myönsi emäntä huoaten ja jatkoi sitten vähän vilkkaammin: "Ja nyt aiot mennä Helsinkiin koettamaan kääntää hänet taas paremmin meidän puoleemme?"
"Niin, täytyyhän jotenkin päästä silmätysten hänen kanssaan", vastasi Antero harmistuneena. "Syksyllä hän ei tullut kotiin, vaikka ei ollut opistossakaan — piti parempana oleskella vieraissa, muka metsästääkseen toverein kanssa; — jouluksi hän ei tullut, kesäksi hän ei tule, kirjeitä ei tule paitsi silloin kun hän rahoja tarvitsee — täytyyhän mennä hänen puheilleen viimeinkin."
"Kyllähän sinulla hyvä tarkoitus on, mutta —"
"Ja minulla on toinenkin syy lähtööni, josta vielä en ole mitään maininnut, vaan johon jo itse viittasit äsken kun puhuit Erikin seuroista — suuri syy."
"No?"
"Kun postikonttoorista tulin, poikkesin Silvennoisen puotiin. Kauppamies oli jo tullut ja pyysi minua sisään. — Erikkiä hän ei ollut nähnyt Helsingissä, mutta toista meidän sukulaistamme hän oli siellä sekä nähnyt että puhutellut — Ödepergiä."
"No, onko tuo paha veljesi nyt taas Suomessa?"