Mutta täältäkin tuli vastaan — ja tuttuja — lehtori Lönnbom, totta totisesti!

Hän poikkesi ristikadulle ja riensi eteenpäin, kiroten kun ei näkynyt isvossikoita missään.

Vihdoin viimein tapasi hän yhden. Hän ajoi Kaivopuistoon ja käveli siellä syrjäisimpiä teitä kaiken aamupuolta. — — —

Hän oli tyyntynyt, muuan ajatus oli iskenyt hänen päähänsä ja siitä hän piti kiinni kuin pelastuksesta.

"Mitä puhuivatkaan toverit tässä yhtenä päivänä, että minulla on setä täällä aivan lähistössä, vaikka en näy hänestä tietävänikään — tehtaan haltija Ödeberg.

"Ödeberg, jaa — nimen Ödeberg on setäni ottanut, ja rikas hän oli — yhteen aikaan; olenhan minä monestikin kuullut hänestä puhuttavan kotona, vaikka ei juuri hyvää. Kyllä se on vaan sama mies, joka nyt on täällä tehtailijana. Sinne menen — ei hän kovin sukumielinen taida olla, mutta jos ei hän ihan ulosaja, niin oleskelen hänen luonansa jonkun viikon siksi kuin nää huhut haihtuvat. Päätetty!"

Mutta päivällistä piti syödä ensin. Hän nousi Kaivopuiston ravintolaan, siellä häntä tuskin tunnettiin ja siellä kävi näin kevään alussa juuri joku vieras vaan silloin tällöin. — Hän käski tuoda ruokaa itselleen ja käveli rauhatonna edestakaisin. Sanomalehtiin hän ei hirvinnyt vilaistakaan. Hätäisesti syötyänsä läksi hän heti hevosta tilaamaan matkallensa. Parin isvossikan kanssa puheli hän ensin. He sanoivat kyllä osaavansa Ödeberg'in tehtaalle, vaan eivät kuitenkaan ottaneet lähteäkseen näin huonolla kelillä, kun oli jäätikköä maantiellä pitkin pituuttaan. Hän meni siis kestikievariin ja sai sieltä hevosen.

Matkaa mahtoi olla noin neljä taikka viidettä venäjän virstaa. Kyytimies seisahutti portin edessä ja hyppäsi aukaisemaan. Tästä vei kartanoon suora, noin pari sataa syltää pitkä tie taikka lehtokujan tapainen, sillä sitä reunusti rinnakkaiset rivit lehtipuita, joista mitkä olivat täysikasvuiset, mitkä vasta-istutetut.

Erik piti parempana kävellä loppumatkan. Hän siis ei ajanut sisään, vaan maksoi ja lähetti pois kyytimiehensä.

Edessä oli loittoisalla ylänteellä koko joukko rakennuksia, jotkut tiilistä ja korkeilla savutorveilla varustetut, enimmät puuhuoneita — kaikki kuitenkin vähänläntäiset näöltään. Höyrykoneiden surina kuului selvemmin ja selvemmin, ihmisiä hääräili ulkona ja kokonaisuus tarjosi taulun, täynnä elävyyttä ja liikettä.