Päästyänsä perille, katseli Erik kotvasen ympärilleen.
"Koko keinoilija hänestä on tullutkin, näen mä! — Olenkohan minä ikänäni nähnyt häntä?" Hän haki muistissaan.
Muuan työmies läheni, lykäten tynnyriä käsikärryissä. Erik kysyi häneltä, missä herra Ödeberg'in asunto oli. Työmies viittasi yksikerroksiseen huoneukseen aivan vastassa.
Erik meni sinne. Noustavana olivat kaksipuoliset portaat, sieltä aukesivat kaksois-lasiovet tampuuriin.
Erikin heittäessä pois palttootansa, aukeni ovi vasemmalla kädellä ja kynnyksellä seisoi mies, jonka Erik heti arveli Ödeberg'iksi.
4.
Ödeberg ei ollut Erikin isän näköinen — ja hänen herramainen vaatteuksensa teki eroituksen vielä isommaksi, mutta oli hänen kasvoissaan sentään sen verran sukulais-näköä, ett'ei Erik pelännyt erehtyvänsä lausuessaan:
"Tulin kerran tervehtimään setääni — nimeni on Erik Autio."
"Ah! Terve tulemasta, terve tulemasta —" hän pudisteli Erikin kättä. — "Iloista nähdä sinua, olen usein aikonut hakea käsiini sinut, mutta ei ole aika myöten antanut. Käy sisään!"
Astuttiin isonlaiseen huoneesen, joka kalastosta päättäen mahtoi olla samalla konttoon ja isännän tavallinen olopaikka. Ison italialaisen akkunan alla oli kirjoituspöytä, vieressä hyllyjä ja telineitä täynnänsä laskuja ja konttoorikirjoja. Sisempänä huoneessa taas oli mukavia sohvia ja nojatuolia, peiliä ja koristuksia.