Erik naurahti.
"Väsyttämään rupeaa iloinenkin elämä", sanoi sitten Autio ja haukotteli hänkin.
"Ei, kyllä tässä pitää ruveta lukemaan taas, että todellakin virkaan pääsee."
"Parasta lienee. Rahatkin ovat taas kaikki; paastota pitää jonkun viikon taas. — Ahaa! Tunnetteko noita neitosia, jotka tuolta tulevat?" Autio oli äkkiä virkistynyt.
Nuorukaiset nousivat katsomaan.
"Ei — en minä tunne —"
"Tunnen minä toisen, tuo vasemmalla kädellä on neiti Karjalainen."
Autio otti lakkinsa, maksoi ja meni pois samaan suuntaan kuin nuo neidet.
Tämä ei ollut ensi kerta kuin hän näki heitä. Ne olivat tulleet häntä vastaan jo pari kertaa ennen. Toinen, joka neiti Karjalaiseksi ilmoitettiin, ei vetänyt hänen huomiotansa puoleensa. Se oli toinen, tuo kaunotar hänen rinnallaan, jota hän tahtoi nähdä, jota nähdessään hän lumoutui ja jota nähtyänsä hän ei saanut rauhaa ennenkuin taas näki.
Taitavasti käyttäen rinnakkaisia katuja pääsi hän edelle, kääntyi ja tuli ikäänkuin Kaivopuistosta päin noita neitosia vastaan.