Hänen ja kaunokaisen silmät kohtasivat toisiansa.
"Ah!" Erik seisahtui ja katsoi neitosien jälkeen. "Kuka hän lienee! Ja Ödeberg johtuu mieleeni joka kerta kun häntä näen — mikä kumma siinä on! Nyt seuraan heitä, niin tulen tuntemaan missä hän asuu."
Hän kääntyi taas ja kulki hitaasti heidän jälessänsä, pysyen niin kaukana, ett'eivät he häntä huomanneet.
He menivät Kaivopuistoon, kääntyivät siellä vasemmalle kädelle ja astuivat viimein vähänläntäiseen vaan somaan pytinkiin, jota vielä sitten kaunisti vienoisessa kevätpuvussa vihoittava tausta.
"Täällä Kaivopuistossa hän siis asuu — sitä arvasin — no ehkäpä useasti vielä tapaamme toisiamme!"
Erik kääntyi kotiinpäin.
* * * * *
Vähän myöhemmin tuli Ödeberg tuota pytinkiä kohti. Tuttavan tavalla katsahti hän akkunoihin, juoksi portaita ylös ja astui sisään.
Häntä vastaanotti kaksi naista, vanhempi toinen ja toinen nuori, tuo Erikin ihanne.
"Päivää, päivää", tervehti Ödeberg, "oliko vieraita teillä, kuului vieraan ääni, kun tulin tuossa akkunain alla?"