"Kerran tanssissa", vastasi neiti, "ja sieltäkin olisi saanut olla poissa. Ihmiset vaan naurelivat mammalle."
"Hahhah, vai nauroivat, — pukupynttäykselle vai hänen tavoillensako?"
"Kuka nauroi? En minä ainakaan mitään huomannut", sanoi Adelheid närkästyen; "ilkeitä ihmisiä on jokapaikassa; naurakoon ne itsellensä, kyllä minä aina osaan olla kombil-voo." (comme il faut).
"Niin, ja osaat olla kömpel-öö myöskin, hahaha! No, iloista kuulla että olette tansseissa olleet. Tanssittivatko ne mammaakin?"
"Enpä minä mennyt, vaikka tahtoivat — ja vaikka ijästä ei olisi haittaa ollut", vastasi Adelheid kenotellen. "Minä olin vaan Hedvig'in 'förkkelina'."
"Ilman olisin paljon mieluisemmin." mutisi Hedvig.
"Jaa no, niinkuin sanoin", lausui Ödeberg. "Hankkikaa tuttavia ja kanssakäymistä, rikkaita kavaljeereja. Hedvig, ymmärräthän! — Kavahtakaa kielipalkuja, ja älkää tulko usein minun luokseni — ajakaa huoleti sivutse, kun vasta sinne sattuu matkanne; kyllä minä autan minkä voin, vaikka huonot ovat minunkin asiani — katsomista vaan miten konkurssia voisi välttää. No käykäämmehän raha-asioihimme nyt —" hän veti lompakon povestaan ja istuutui Adelheid'in kanssa pöydän ääreen.
Hedvig otti kirjan ja istautui lukemaan sohvankulmaan.
6.
Lujaluonteisuus ja johdonmukaisuus ajatuksissa ovat, kuten tiedetään, kiitettäviä omaisuuksia miehellä. Mutta toiselta puolen sanoo sananlasku: tempora mutantur et nos mutamur in illis. Aika ja sen sisältö, tuo ijankaikkinen edistys ja valistuminen, avaa meidän silmämme näkemään monta seikkaa selkeämmin kuin siihen asti. Lujaluonteisuus ja johdonmukaisuus näitten seikkain suhteen alenee tavalliseksi itsepintaisuudeksi. "Ollaan entisellään", se sillä on tunnussanana mustalla seinällään.