Näin ajatteli kai Erik'kin, kun hän, poiskääntyen papilliselta tieltä, samalla puhkasi siihen kuuluvan hänestä ahtaan ajatuspiirin, lentääksensä taas korkeammalle kuin siivet kannattivatkaan. Ihminen on heikko ihminen, siitä ei pääse. Korkeudestansa, josta hän katseli tuohon muurahaispesään, pilkallisella silmällä arvostellen inhimillisiä tunteita ja harrastuksia — pudota posahti hän itse piankin ja suoraan tyttöviuhkan verkkoon, mistä hän sitten enää ei selvinnyt. Kuta enemmän hän siinä tungeskeli, sitä paremmin sotkeutui.
Tuo tuntematon kaunotar täytti jo kaikki hänen ajatuksensa. Haaveillen kulki hän nytkin, verkkaisesti ja väliin seisahtuen, sievää metsäpolkua, mikä vei valta-maantielle.
Hän oli muutamain tiedekunta-toverein kanssa lähtenyt järvelle ensikerran tänä kevännä. He olivat sitten nousseet maalle muutaman huvilan kohdalla, missä eräs heistä vanhempiensa kanssa asuskeli kesät. Hän oli kutsunut heitä viettämään illan täällä; huoneet tosin eivät olleet vielä valmiina kesäreilassaan, vaan voisi oleskella huvilan kauniissa puistossa ja huvitella keilisillä ollen sekä punssin-juonnilla. Autio puolestaan, joka piti keilinlyöntiä liian lapsellisena toimena, erosi heistä vähäksi aikaa; hän meni kerran taas Ödeberg'iä tervehtimään, jonka kartano oli niin lähellä että savu-torvet pistivät näkörajasta esille.
Kyseltyänsä suorinta tietä läheni hän nyt lähenemistään tehtaita. Kohta pääsi hän maantielle ja nyt oli vaan puolen virstan matka kartanon portille. Maantiellä oli jokseenkin vilkas liike, vaikka keli oli pehmeänlaista vielä. Vähän matkaa portista oli muuan ajaja seisahtunut. Lähemmä tultuansa havaitsi Erik naisväkeä istuvan ajoneuvoissa: kaksi herras-naista istui kieseissä, taka-istuimelta hyppäsi juuri alas nuori, noin viisitoista-vuotinen piikatyttö, joka saatuansa jonkun käskyn meni portista sisään ja juoksi lehtokujaa pitkin kartanoon. Nuorempi naisista heitti ylös harsonsa ja katsahti tytön jälkeen. — Erik säpsähti ja verenkulkunsa kiihtyi vilkkaammaksi.
Siinähän istui tuo tuntematon, hänen unelmainsa jumalatar!
Heidän silmänsä kohtasivat toisiansa. Erik ensimäisenä loi alas silmänsä, vähän epävakaisilla askeleilla hän pääsi sivutse, katsahti punehtuneena taakseen vielä, aukasi sitten portin ja meni samaa tietä kuin tyttö.
"Voi, kuin ihmeen ihana tuo tyttö! Mutta nyt saan ehkä tietää kuka hän on, tännehän Ödeberg'in asuntoa kohti se piikatyttö näkyi juoksevan."
Hän nousi rappusia ylös, lasi-ovet olivat selällään, hän astui tampuuriin ja aukasi oven Ödeberg'in kammariin.
Kas! Sohvassaan istui Ödeberg, ja hänen polvellaan tuo äskeinen tyttö, koivet roikkuen lyhkäisen leningin alta.
Suuresti hävähtäen hyppäsi tyttö pois ja kiiruhti ovelle.