"Joko rouva Helding tyttärilleen kauankin on asunut täällä kaupungissa?" tiedusteli Erik.
"Moniaita kuukausia."
"Vai vasta moniaita kuukausia! Ja mistä he ovat kotoisin oikeittain?" kuulusteli yhä Erik.
"He ovat oikeastaan kotoisin Ruotsista."
"Aah! Ne eivät ole siis suomalaisia ollenkaan."
"No mitä sillä väliä. Osaavat he suomeakin sen verran, että sinun kanssasi pääsevät pakinoille, ja taidathan sinä taas ruotsia —"
"Taidan, ja puhunkin ennemmin ruotsia; eihän suomesta ole hienommiksi puheenparsiksi, se on ja on oleva talonpoikain kieltä."
"Hahhah, niinkö luulet, myöhästynyt svekomaani! Kyllä et taida nyt ihan oikeassa olla! — Noh, Heldingit ovat Ruotsista kotoisin, mutta asuivat sitten Suomessa vuosikausia, eräässä Länsi-Suomen rantakaupungissa. Viime vuonna olivat taas kotimaassaan: koettivat, kuulemma, jotakin kauppaa; mutta se kaiketi ei menestynyt, koska siirtyivät tänne jälleen. Mutta eihän niistä nyt viitsi kaiken iltaa puhua! Saanko tarjota jotakin juotavaa, sanoppa, viiniä, punssia, totia, mikä parhaimmin maittaa?"
"Kiitos! minusta yhdentekevää, valitkaa vaan itse!"
"No ehkä viiniä, siitä minä puolestani paraiten pidän. Ja minulla on hyviä, aivan puhtaita, suoraan maahan tuotuja viinejä."