Rouva Helding näytti iältään olevan pari kolme vuotta yli neljänkymmenen, oli lyhytvartinen, lihava nainen, kasvot pienet ja punakat. Hänen nuorena ollessaan olivat ne voineet olla hyvinkin sieväkät, vaan ajan pitkään olivat paisuneet liian pulleiksi ja saaneet jokapäiväisen, melkein raakamaisen näön.
Hedvig Helding oli yhdeksännellätoista ikävuodellaan. Hän ei ollut noita säännöllisiä marmorikaunokaisia, jotka ihmetyttävät, vaan eivät lämmitä. Hänen muodossaan olisi ollut ojentamistakin osissa, tarkan kauneopin kannalta katsoen; erittäinkin oli alapuoli kasvoja vähän liian leveä. Mutta yhteensä ottaen oli Hedvig sentään mitä viehättävimpiä neitosia. Hän oli varreltaan vähän yli keskimitan, soreakasvuinen ja täyteläinen, melkein ihmeellisesti kehittynyt nuoruuteensa nähden. Ihonsa oli hienonhieno, kasvojen ruusut mitä heleimpiä. Silmät olivat suuret, tummat, milloin uneilevat, milloin heloittavat; nenä pieni ja siro kuin kuvanveistäjän mestaroima; suu kuin puhkeava ruusunteränen — suunpielissä olisi läheltä katsoja havainnut hienoja, valkeita liemeniä; tukka " cendré ", kullanvälkkeellä à la Titian.
Naiset nousivat ylös vierasten tullessa. Ödeberg esitteli: "Rouva Helding — neiti Hedvig Helding — lääketieteen kokelas Autio."
Seura istuutui ja alkoi tyhjän, haeskelevan haastelun, millainen ensi käynnillä on tavallinen. Vähittäin kävi kuitenkin rouva Helding hilpeämmäksi ja puheliaammaksi, naureli ja katseli lehkosilmin herroihin. Ja samassa määrässä alkoi Ödeberg leukailla, pysyen kuitenkin tavallista enemmän säädyllisyyden rajoissa. Ei rouva Helding ollut sivistyneimpiä naisia, sen älysi Erik heti; mutta hän oli Hedvig'in äiti, ja se seikka olisi peittänyt paljon enemmänkin puutteita. Hedvig ei puhunut paljon, istui enimmiten kainosti silmäten alaspäin käsityöhönsä; mutta mitä hän sanoi, se oli Erikin mielestä älykästä ja kaunista kaikki. Ja Erik puhui kaikista vähimmin ja mitä jokapäiväisimpiä lauseita. Hän tunsi että Hedvig oli hänen sydämensä hallitsijatar ja oli ujo ja alamainen hänen edessään.
Tarjottiin viiniä. Kilistäen Aution kanssa toivoi rouva Helding, että hän useinkin kävisi heillä, heillä oli niin vähän tuttavia. Autio kiitteli ilomielin ja lupasi kyllä käydä.
Rouva Helding'in tuli viinistä kuuma. Hän ehdotteli siis asettumista verannalle.
"Meillä on veranta myös", sanoi hän, "ja puutarha, mutta tää on jätetty aivan hoitamatta ja jääpi kai semmoiseksi, meillä ei ole varoja laittaa sitä kuntoon."
"Tässä on korkeat, iloiset huoneet", virkkoi Erik silmäten ympärilleen.
"Ovathan ne jonkunlaiset", vastasi rouva Helding, "mutta ei niitä meillä monta ole. Tässä on minun makuukamarini", hän viittasi raolla olevaan oveen oikealla puolella, "vieressä kyökki, vastapäätä on Hedvig'in kamari, ja tämä huone on vaan niinkuin läpikäytävä elikkä verannan eteistupa —" hän aukasi likimmän oven.
Astuttiin pieneen kamariin, jossa ei ollut paljo muita huonekaluja kuin pari kukkaispöytää. Täältä johti yksi ovi verannalle, toinen Hedvig'in kamariin. Jälkimäinen oli puoleksi auki ja Erik näki vilahdukselta hameita seinällä ja sukkia lattialla. Punehtuen veti Hedvig sukkelaan ovensa kiinni.