Muitten kanssa puheli hän päivä päivältä vähemmin. Talonemäntää hän ei ennenkään tiheään tavannut, pari kohteliasta sanaa he vaihtoivat silloin tällöin, kun sattuivat näkemään toinen toisensa. Piika Anna sitä vastaan oli kyllä kielevä ja alkoi kohta, kun sisään tuli, puhella Erikin kanssa. Mutta Erik oli nyt enimmiten niin ajatuksissaan, että milloin vastasi, milloin ei. Juuri joskus kun Hedvig päivällä oli ollut oikein suopea, silloin jutteli Erik Annan kanssa jonkun aikaa jokseenkin halusta. Toverien luona hän kävi aina harvemmin, ravintolassa hän ei käynyt enää ensinkään. Soitanto-iltoina hänet sentään nähtiin vielä välisti kaivopuistossa ja esplanaadissa toverein parissa ja lasin ääressä, mutta ei hän puhetta pitänyt niinkuin ennen, entiset puheen-aineet eivät enää häntä miellyttäneet. Toverit pian löysivät syyn hänen muutokseensa, ja rupesivat leikkiä laskemaan hänen rakkaudestaan. Hän oli aluksi hyvillään, se oli ainoa miellyttävä puheen-aine. Mutta kohta hän katkasi leikkipuheet — Hedvig oli liian hyvä niitten esineeksi. Ja suuresti suuttuneena nousi hän ylös ja meni pois, jos vaan joku uskalsi Hedvig'in siveyttä loukata.
Uskoiko hän Hedvig'in siveyttä itse sitten? Se kysymys nousikin hänen mieleensä usein. Epäilijä kuin muka oli kaikissa, ei hän ollut myöntänyt siveyttäkään löytyvän. Mutta nyt kun Hedvig'istä oli päätettävä, nyt täytyi epäilijän väistyä. Yhteys Hedvig'in kanssa olisi liian hurmaava autuus että Erik sitä kellekään voisi myöntää. Hedvig oli siveä, hänen täytyi olla siveä. Ja eihän Hedvig milloinkaan ollut kahdenkesken miehen kanssa, kotona oli aina äiti seurassa, ulkona naisystävät rinnalla. Ja Hedvig'in koko käytös, nuo vilpittömät katseet alaspäin, nuo ihanat punastumiset — ei, siveä tyttö, enkeli oli Hedvig.
Ja kuitenkin, kuitenkin syntyi mustasukkaisuus ja haki halukkaasti ravintonsa vähimmistäkin seikoista. Ja tää musta kouko himmenti Erikin taivasta, teki tuskalliseksi hänen rakkautensa ajan.
Hän kävi Helding'issä joka päivä, enimmiten aamupäivällä, toisinaan iltasillakin. He tiesivät häntä odottaa; hänen ei tarvinnut soitinta vetää, ovi avautui melkein aina. Pari kertaa kuitenkaan ei ollut kotona ketään, ja sittemmin otti Hedvig tavaksi suoraan sanoa hänelle: tulkaa silloin ja silloin — silloin olemme kotona.
Erik oli siis heidän ahkerin vierailijansa — vaan ei, yhtä usein, useamminkin kuin Erik, kävi Helding'issä heidän naapurinsa Elsa Karjalainen; enimmiten kuitenkin eriaikoina kuin Erik, ja pikimmältänsä vaan. Neiti Karjalaisen oli Erik nähnyt Hedvig'in kanssa kävelevän jo ennen kuin hän itse tuli Hedvig'in kanssa tutuksi. Sittemmin he esiteltiin toisilleen ja sattuivat useinkin yhteen seuraan. Neiti Karjalainen oli vapaa, iloinen tyttö, jonka kanssa mielellään puheli. Mutta Erik oli Hedvig'iin rakastunut eikä huolinut Elsasta, Elsa puolestaan huomasi sen pian eikä huolinut sen enempää hänestäkään. Neiti Elsalla oli aina kiire, hän ei joutunut istumaan; "virka esinnä, virka esinnä", sanoi hän aina. Hän oli näet virkanainen, hän istui aamupäivänsä rahatoimikamarin konttorissa. Hän oli nainen, joka oli omissa valloissaan ja asui aivan yksin tuossa pienessä pihahuoneuksessa, minkä Erik heti ensikerralla oli huomannut tuossa puitten varjossa Helding'in ryytimaan rajalla. Ryytimaan kautta tulikin ja meni Elsa aina, hänestä oli suorin tie paras, hänellä oli kiire. — —
Yhtenä päivänä istuttiin taas kolmen kesken Helding'in salissa. Verannalla oli melkein liian helteinen, salissa viileämpi; sentähden pidettiin parempana olla sisällä. Hedvig istui ikkunan luona pienen työpöytänsä ääressä, rouva Helding nojatuolissa vähän matkaa edempänä ja Erik heitä vastapäätä.
Erikin silmät loistivat. Hän oli viimein keksinyt jotakin, joka oli oikein Hedvig'in mieleen.
Hän oli ehdotellut purjehdus-matkan saaristoon.
"Me otamme evästä mukaan, purjehdimme vapaalla, viileällä merellä, nousemme sitten jollekin vehmaiselle saarelle, teemme valkean, keitämme kahvia, kävelemme sitten ympäristössä, tulemme takasin, syömme ja juomme, leikimme ja laulamme — voi kuinka herttaista!" Hedvig löi kätensä yhteen ja nauroi iloisesti.
Erik lupasi tilata hyvän purjeveneen.