Hedvig, joka vilpittömästi katsoi alaspäin, alkoi nyt punastua, hyppäsi tuoliltaan ja meni rouva Helding'in kamariin.
Erik punastui vielä enemmän ja hänen silmänsä verhottuivat pilveen.
"Kuka se oli — joku tuttava", sanoi rouva Helding välinpitämättömästi, "herra kai. Muutamat herrat ovat niin rohkeat, tuijottavat akkunoihin — te herra Autio olette aina niin siivo, te varmaankaan ette kurkistaisi naisen akkunaan, vai mitä?" jatkoi hän hymyillen Erikille.
Erik ei kuullut. Hänen silmänsä olivat teroitettuna katuun, hänen korvansa kamariin. Upseeri astui verkkaan kadun poikki ja katosi, kai ristikadulle.
Mutta rouva Helding'in kamari on nurkkakamari, sen toinen akkuna antaa ristikadulle — missä Hedvig viipyy — mitä tämä merkitsee? — — Erik istui kuin neuloilla.
Hedvig astui nauraen sisään.
Erik katsoi häneen heikolla naurukokeella eli pikemmin haikealla suun-väänteelle.
"Kuka se oli?" kysyi rouva Helding.
"En minä tiedä", vastasi Hedvig lyhyesti ja kävi totiseksi taas.
"Minkätähden sinä pois juoksit?"