"Täytyihän minun mennä, kun hän niin kurkisti sisään", vastasi Hedvig jälleen naurahtaen.
Erik nousi ylös, hänen mielensä oli niin kummallinen, hänen täytyi vähän ajatella yksinäisyydessä.
"No teidän purjehduksenne, milloin se on tapahtuva?" kysyi rouva Helding.
"Niin — milloin vaan neiti Hedvig tahtoo", vastasi Erik vähän alakuloisesti.
"Niin, se purjehdus, se viehättävä purjehdus", huudahti Hedvig, taas lapsellisesti ihastuen. "Sen pitää tapahtuman niin pian kuin mahdollista — niin vaikka tuulisikin kovanlaisesti."
Hän iski silmää Erikille ja katsahti syrjästä äitiinsä.
Hedvig'in silmän-isku oli balsami Erikin sydämelle. Hän ilostui taas, lupasi toimiskella ja sanoi sitten hyvästi.
Mutta kaiken iltaa ja yötä hän ei saanut mielestänsä tuota sapeli-sankaria.
* * * * *
Aamulla oli Erikin mieli malttunut taas,