"Minä kiitän teitä tuosta kirjeestä, minkä sain omien vastaan ottaa. Se on oleva aina —"
"No kaikesta nyt pitäisi kiittääkin", keskeytti Hedvig, huolimatta kuulla loppua Erikin puheesta.
Hän kävi kamarissaan ja toi kaksi kirje-lippua heidän Martta-nimiselle piialleen, joka hänen huutoansa oli noudattanut.
"Vie tämä neiti Hiltuselle, ja tämä — älähän vaihda — tämä neiti Hellberg'ille; ja odota vastinta — ainakin suullista", käski hän.
Martta meni.
Tunti kului ja se oli Erikin onnellisimpia. Hedvig oli mitä iloisimmalla tuulella, hän oli aivan yhtä mieltä Erikin kanssa mitä tuli matkan määräpaikkaan, huvittelemisiin perillä, paluumatkan vaihdettavaan suuntaan y.m. Ja vähän päästä hän katsahti Erikin silmiin niin ystävällisesti, melkein hellästi.
Mutta häiritsijät tulivat.
Vähän ennen oli Martta tuonut myöntäviä vastauksia.
Porstuasta astuivat nyt esiin neidet Hellberg ja Hiltunen, verannan kautta tulla tuhahtivat melkein samassa neiti Karjalainen ja hänen veljensä William.
Uteliaasti silmäili Erik viimeksimainittua.