Hedvig nauroi.
"Ettekö te tosiaankaan lähde?" kysyi Erik vielä.
"En."
"Mutta te lähdette kai?" kysyi rouva Helding Autiolta.
"En tiedä", vastasi Erik, joka itsekseen jo vallan varmaan oli päättänyt jäädä pois.
"Lähtekää toki! Ettehän suinkaan jää kotiin sentähden ett'en minä tule?" sanoi Hedvig heittäen häneen viehättävän silmäyksen.
Erik hurmaantui, hän olisi tahtonut langeta polvilleen Hedvigin eteen — mutta tuo vanha tuossa!
Loistavin silmin meni Erik tänään Helding'istä. Yksi pelko häntä vaan vaivasi: pysyyköhän Hedvig samalla mielellä huomiseen asti?
Iltapäivällä olisi hän sangen mielellään mennyt Hedvig'in luo, varsinkin kun hän halusi saada vakuutuksen siitä oliko Hedvig vielä samalla mielellä tuohon purjematkaan nähden, mutta hän oli ottanut melkein tavaksi käydä iltakäynnillä joka toinen päivä vaan, hän oli havainnut viisaimmaksi ja tarpeelliseksi karttaa joutumasta heille vähimmäksikään rasitukseksi — hän oli käynyt eilen, Hedvig ei ollut myöskään mitään sanonut — hän ei siis mennyt.
Hän päätti kerran pistäytyä Sundberg'in kahvilaan, siellähän tavallisesti tapasi tuttavia. Hän oli nyt puhelijaalla tuulella, ja hän tyhjensi nyt mielellään maljan onnensa jatkumiseksi.