"Mitä sille nauratte — vaikka aikoisinkin."
"Tee tahtos', tee tahtos'."
"Vai luuletteko ehkä turhaksi semmoista yritystä minulta?"
"En mitenkään, hulluksi vaan katson sitä ylipäätään. Mutta ota vaan patentti Hedvig'iin, jos haluat elinkautis-naarasta. Minä puolestani en saa päähäni mitä viisautta siinä on, kun sitoo itseensä toisen ihmisen; vastukseksi sitten kun tahtoo vaihtaa."
"Ken Hedvig'in saisi, hän ei tahtoisi vaihtaa häntä vaikka olisi tarjona taivaantäysi enkeleitä."
"Taas papillisia hourauksia! Niin sanoo alusta jokainen narri, tuonnempana toisin. Entä jos Hedvig sinusta piankin tahtoisi päästä?"
"Ei, kyllä teidän mielipiteenne näissä asioissa eivät taida pitää paikkaansa. Lapset, perheen-elämä, koko yhteiskunta menisivät hunningolle."
"Päinvastoin, päinvastoin. Yhteiskunta vahvistuisi. Mutta — sat sapienti, ei muuta tällä kertaa, minun tulee mennä. — Käy katsomassa, jos haluttaa!" Erik jäi yksin naimisia miettimään. Hän olisi tahtonut tiedustella yhtä ja toista Ödebergiltä, joka oli niin vanha tuttu Helding'issä — ja kaiketi tiesi Hedvig'istä kertoa paljonkin, jos vaan huolisi sitä muistoonsa johtaa. Hän olisi suurimmalla hartaudella kuunnellut vähäpätöisimpiäkin erityisyyksiä Hedvig'in koti-tavoista, kaikista Hedvig'in tekemisistä ja jättämisistä, Hedvig'in tulosta seura-elämään, sen vaikutuksista häneen ja toisiin, Hedvig'in ihailijoista — niin, eipä Ödeberg tiennytkään mitään kosijoista. Miks'ei, jos vaan viitsisi muistella! Erikiä harmitti että Ödeberg'in piti olla tuommoinen itsekäs, kyynillinen ihminen, jonka kanssa ei voinut puhua mitään kunnollista.
Nuo ristiriitaisuudet, jotka alussa hänen mieltänsä kiinnittivät, olivat saaneet astua aivan syrjään, pois Hedvig'in tieltä.
Hän istui ja odotti tuttavia, joi toisen lasin, vieläpä kolmannenkin, mutta ei näkynyt ketään. Hän maksoi ja meni ulos, siekaili pitkin katuloita, meni kotiin — ilta tuntui sangen pitkältä.