"Niin, nainut mies hän on, mutta ei hän paljoa lukua pidä rouvastaan, sen tietää jokainen. No tule minun kanssani niin voin, jos tahdot, jutella vähän hänen rakkaus-seikoistansa."
"En nyt jouda, hyvästi vaan — toisen kerran ehkä."
"Hyvästi hyvästi sitten!" — — —
Myöhään, puolen yhdentoista aikaan, palasi Erik vakous-retkeltään.
Hän oli kaiken iltaa oleskellut Hultencranz'in kartanon likitienoilla, milloin kävellen edestakasin, milloin istuen huononpuoleisessa ravintolassa viistoon vastapäätä, — pysyen itse syrjässä, mutta pitäen herkeämättä Hultencranz'in porttia tarkasti silmällä.
Monasti oli hän päättänyt mennä takasin ja Helding'iin, mutta se ajatus aina pidätti häntä, että silloin juuri astuu Hedvig tuosta portista esille — arvoituksen selitys olisi aivan lähellä ja hän antaisi sen luiskahtaa läpi käsiensä.
Yhtä monasti oli hän herjannut itseänsä kaikenmoisilla konnan-nimillä ja vakuuttanut itsellensä, ett'ei hän voi siellä olla — mutta kun hän taas rivitti rinnan kaikki erityisyydet, niin hän jäi paikallensa, vahtimaan vielä vähän aikaa.
"Tässä nyt seison vielä vähän aikaa, koska tätä hulluutta kerran olen alkanut", sanoi hän, nojasi selkänsä Helding'in ryytimaan aitausta vastaan ja sytytti papyrossin.
Hän kuuli kuinka roskia ajeli kaupungissa — herkeämättä hurisi kuin mehiläis-pesässä, milloin vähän hiljemmin, milloin taas kovemmin kun lähemällä oli, mutta tänne ei tullut ketään.
Hän viskasi viimein papyrossin pois, huokasi tuskallisesti ja oli mennä —