"No Hedvig, et suinkaan taas pane vastaan?"
"En, kyllä minä lähden, ja kuta pikemmin sitä parempi. Myöhemmällä on niin paljon ihmisiä liikkeellä, en huolisi niin näytellä itseäni."
Erik kiirehti ulos. Hänellä ei ollut niinkään tietyssä vaunuin-saanti, vaikka sanoi sen olevan vaan käskemisen varassa. Tuossa tuskallisessa mielen-tilassa hän ei ollut huolinut muuta kuin pikimmältä kysyä erään hotellin portin-vartijalta, vourattaisiinko hotellin hevoset ja vaunut lysti-ajoa varten. Vastaus jäi epävakaiseksi.
Onneksi Erikille myöntyikin nyt isäntä aivan mielellään antamaan parihevoset ja vaunut, ja puolen tunnin perästä ne jo seisoivat Helding'in rappujen edessä.
Rouva Adelheid hyppäsi, ketterä olevinaan, vaunuihin ja tupsahti patjalle niin että resorit rouskahtivat. Hän hymyili suloisesti Erikille, joka seisoi vaunuin-astuimen vieressä, vaan Erik ei ollut huomannutkaan hänen ketteryyttänsä, vielä vähemmin hän sitä kiitteli.
Hedvig'iä odotettiin.
Nyt tuli Hedvig, astahti rappusia alas ja nousi istumaan äitinsä viereen, ja viimeisenä sijoittui Erik vasta-istuimelle.
Kuski läimähytti hevosilleen ja pois sitä mentiin kaupungin läpi Eläintarhaan.
Erik oli iloinen taas ja katsahti ympärilleen melkein pöyhkeästi. Samaten rouva Adelheid. Mutta Hedvig oli vähän kuin hävehtynyt ja käänsi parasollinsa kasvojen eteen, missä vaan tiheämmässä oli ihmisiä.
Niin hän on häveliäs ja sinä luulit hänen ajavan julkisesti Hultencranz'in luokse. Olit aivan kieropäinen taas, mies! niin nuhteli Erik itseänsä, ja koetti nyt huomattavalla hellällä käytöksellä sovittaa vikansa.