Kun kaupungista päästiin, kävi Hedvig'in käytös vapaammaksi. Hän näkyi halulla hengittävän metsän tuoksuja, laski leikkiä ja naureskeli. Mutta Autiosta tuntui kuin olisivat Hedvig'in ajatukset kuitenkin muualla; usein hän kauniimmista paikoista ei sanonut ainoatakaan ihastuksen sanaa, ja usein hän iloitsi ihan ilman syytä. No se oli nyt taas tuota Hedvig'in omituista luontoa!
Ravintolassa syötiin päivälliset, niin hyvät kuin talo aikaan sai, ja juotiin viinejä niin hyviä että rouva Adelheid ryypiskeli ja kiitteli, kiitteli ja ryypiskeli, kunnes posket hehkuivat ja hän kävi niin sydämelliseksi, jotta Erik ehdotteli että taas lähdettäisiin ajamaan. Niin tehtiinkin sitte, ajeltiin vielä vähän ympäristössä ja käännyttiin sitten kotiin päin. Hedvig näytti tuskastuneelta ja väsyneeltä jo.
Kotiin tultua kiittivät naiset tästä rattoisasta huvista ja rouva Adelheid olisi tahtonut Erikiä sisällekin tulemaan, mutta Erik ei tullut tällä kertaa. Hedvig'in käytös oli paluumatkalla muuttunut epäsuosiolliseksi taas. Se suretti Erikiä, hän tahtoi ajatella ja olla yksin.
Mutta siitä ei tullut mitään. Hän pääsi tuskin kotiin, niin saapui sinne tovereja koko parvi. Erik harmistui, hän oli viime aikoina varsin harvaan pitänyt kanssakäymistä tovereinsa kanssa, ja nyt juuri kun hän tahtoi olla yksin, tulivat ne oikein miehissä häntä kiusaamaan. Jotkut olivat nähneet huviajon ja siitä nyt laskettiin leikkiä kovasti ja kauan. Hedvig oli tosin ainoa, mikä Erikin mieltä kiinnitti, mutta nyt hän ei ollut ollenkaan leikkisellä päällä; ja kun aivan varmana asiana jo ruvettiin pitämään kihlausta hänen ja Hedvig'in välillä, kävi hän alakuloiseksi, ajatellessaan että se tapahtuma saattaa olla kaukana vielä, päättäen Hedvig'in viimeisestäkin kylmästä käytöksestä.
Toverit istuivat hänen luonaan pari kolme tuntia, vaikka isäntä muuttui yhä enemmän harvasanaiseksi. Viimein menivät ja kohta senjälkeen meni Erikkin pois tupakan-savuisesta kamaristaan raittiisen ilta-ilmaan.
Hän käveli ison aikaa, ja pistäytyi sitten syrjäkadulle ja hiljaisempaan ravintolaan.
Rakastaako Hedvig sinua todellakin, vai eikö hän sinua rakasta? Tämä kysymys oli hänellä ratkaistavana nyt niinkuin niin monasti ennen. Ja nytkään enempää kuin niin monasti ennenkään ei tullut siitä oikeata tolkkua.
En vielä uskalla kosia, siihen päätökseen hän kuitenkin tuli. Ah, kun saisin kaikki kilpaveljet tieltäni pois! Jos olisin itsevaltijas, mestauttaisin ne heti.
Naurahtaen tälle hurjalle haave-kuvallensa nousi hän ylös ja otti hyllyltä sanomalehden lukeaksensa eli oikeammin ollaksensa lukevinaan.
"Mikä ikivanha lehti tämä on!" Hän heitti sen pöydälle, hän ei viitsinyt hakea toista, nojautui kyynäspäillensä ja tuijotti eteensä. Hänen silmänsä osuivat tuon sanomalehden matkustaja-listaan, lopussa oli: "yksityis-asunnossa: konttoristi Karjalainen Porvoosta, Kaivopuisto —"