"Minä tulin selittämään teille, ett'en minä mitenkään ole mieltäni muuttanut teitä kohtaan. Niinkuin ennenkin arvossa pidin teidän ajatuksianne ja tarjouduin tuolla ilmoituksella auttamaan teitä, vaikk'en silloin enemmän kuin nytkään tietänyt, oliko tuo vieras herra — oloperäinen ihminen vaiko ilmiö, niin olen nytkin yhtä hyväntahtoinen teitä kohtaan. Kuulkaahan! Minä olin päättänyt pysyä aivan erilläni Taavin asiasta, mutta —"
"Mitäs siitä puhelemmekaan", keskeytti Timo poistavalla käden-liikutuksella; "emmehän me ole pyytäneet sitä kunniaa, että saavuttaa teidän ystävyyttänne. Voitte meistä ajatella ja puhua mitä mielenne tekee".
"Jaa, te olette suutuksissanne minulle tuosta todistuksesta, arvasinhan sen. Mutta, minun piti sanoa —"
"Antakaa anteeksi että taas keskeytän, mutta säästäkää puheliaisuutenne, se ei auta meidän oloja vähääkään. Ja minun täytyy nyt lähteä työhön".
"Vieraan-miehen tulee ilmoittaa kaikki mitä kysytään", sanoi Kokka suorastaan, koska ei aikaa annettu esipuheiksi.
Timo otti lakkinsa naulasta.
"Vaikka saakin siitä semmoisia solvauksia silmiä vasten kuin minä Taavilta", jatkoi Kokka. "Semmoinen solvaus on suuri rikos sekin ja siitä on suuri edesvastaus. Mutta minä en ole noita pitkävihasia, leppymättömiä ihmisiä, jotka katkeruuttavat omansa ja toisten elämän — minä tahdon sopia ja ottaa kanteeni takasin — kuulkaas, älkäähän vielä menkö — vieläpä sangen kohtuullisilla ehdoilla —"
Mutta Timo jätti kuin jättikin vieraansa yksin tuumailemaan sovinto-summan määrää.
Timolla oli hyvä halu sukia selkään maisteria. Hän oli saanut kuulla luotettavalta taholta, ett'ei mitään Kokan ilmoitusta ollut löytynyt sanomalehdissä. Tämä oli peijannut ja valhetellut, ja ilkesi tässä vielä vetää esille tuon "apunsa".
Nyt oli Timo antanut tuon ilmoitus-asian toisen miehen toimitettavaksi, nimittäin kauppias Sivelinin. Tämä oli lähtenyt pitemmälle matkalle, pääkaupunkiin ja sieltä Pietariin asti.