"Enemmänkös sinä sitten tiedät".
Evan välinpitämättömyys ja röyhkeys ärsytti Lydiaa niin että hän polki jalkaansa permantoon ja huusi:
"Suu kiinni! Malttakaa, kun isä tulee kotiin, kyllä hän teille näyttää, sinulle juuri ja Annalle. — Mitä sinä täällä odotat! Ala laittaa ruokaa miehille, vai luuletko että minä sitä teen".
Lydia meni kamariinsa ja paiskasi oven lukkoon.
Tunti tunnilta kului, iltanen syötiin, ja aina vaan Annaa ei kuulunut.
"Olkoon hän vaikka hitossa", mutisi Lydia ja meni maata.
Puolen yön aikana hän havahti. Ovi oli au'ennut ja hän luuli Annan hiipineen huoneesen. Mutta kukas olikaan tulija!
XIII.
Tällä välin tapahtui tuttavillemme kaupungissa yhtä ja toista.
Toisen markkinapäivän aamu valaisi surkeita, nuloja naamoja monessa paikassa, niinpä eräässä kamarissakin ennen mainitussa ravintolassa. Siinä istui Hovilainen pöydän ääressä, kyynäspäät pöydällä ja kädet hiuksissa. Permannolla käveli edes takaisin Kokka. Väliin puhkesi kirous Hovilaisen huulilta, hän tempasi pullon pöydältä ja kulautti kulkkuunsa viinaa, tulematta kuitenkaan paremmalle tuulelle.