"Mutta olittekohan te sittenkin toinen noista herroista, vaikk'eivät selitykset sopineet yhteen".
"Olin kyllä — se nahka-nutussa joka junasillalla käveli", vastasi Schyvall. "Yöllä rupesi satamaan ja koska kiivaan käynnin jälkeen pian vilustuu viileässä aamu-ilmassa, sentähden pukeuduin ohiaan nahka-nuttuun, mikä muuten oli minulla matka-laukuksi kierretty. Se herra, jonka kanssa kävelin junasillalla, sanoi tulleensa erään nuoren kauppamiehen seurassa, jolla oli vähän asioita kylässä ett'ei joutanut menemään ennenkuin toisessa junassa.
"No muutama sana vielä viimeisistä tapahtumista, ikäviä nekin. — Sangen mielelläni olisin herra rovastin tahdon mukaan tullut tänne jo alusta elokuun. Tosin en joutilaana ollut; mutta olihan minulla aikaa tuohon jalkamatkaankin, miks'ei sitten tärkeämpään. Vaan kuulkaas miten kävi! Joku nuori posti-sihteeri oli tahtonut ylvästellä erinomaisella maantieteen tuntemisella. Hän on luullut herra rovastin lopen huonosti kirjoittaneen osoitepaikan nimen, arvellut hiukkasen, ja saanut siitä — Torneå tietysti; onhan meidän seurakunnan nimessä o ja ä, siis suuri yhtäläisyys! 'Taitaa olla Torneå', tään muistutuksen hän oli pistänyt rovastin kirjoituksen alle, ja Torniossa kirje oli käynyt ja ties sen missä muualla vielä, sillä umpeen kuukauden oli se ollut matkoilla. Kuka sen viimein oikealle johdatti, en tiedä; vaan suuri kiitos olkoon sille kunnon ihmiselle, sillä ilman hänettä en olisi täällä vielä nytkään. Kirjeen saatuani rupesin kohta valmistautumaan matkalle. Mutta ainahan sitä menee vähän aikaa ennenkuin saa vaatteensa j.n.e. kuntoon pitempää oleskelemista varten muualla. Minä kirjoitin siis heti kirjeen, jossa ilmoitin tulevani niin pian kuin mahdollista oli — ja lähetin kirjeen tänne, koska melkein luulin rovastin jo palanneen enkä tietänyt missä rovasti Helsingissä asui. Mitä sanomalehtiin tulee, joista kysyitte, niin en ole minä Uutta Suometarta nähnyt moneen aikaan. Meidän perhe on vanhan kansan ruotsalaisia; minä yksin olen Uutta Suometarta tilannut, vaan neljännes-vuodeksi erillään, kun en tiedä missä milloinkin olen. Mutta tuo kävely-matka kun sattui eteeni, niin en tullutkaan tilanneeksi kolmatta neljännestä. Kummallista olisi kuitenkin jos ei ruotsalaisiin lehtiin olisi otettu tuota tärkeää ilmoitusta. Se on voinut niissä olla, vaan jäänyt minulta huomaamatta, minä kun jokseenkin hätäisesti niitä silmäilin. Muutkaan eivät ole virkkaneet mitään, — kuka niitä kaikkia murhia muistaa, ja yhtä vähän he muistivat minun maininneen heille Tyynevedestä, kun matkoistani puhuin. Maanantaina läksin tänne ja sain kaupungista seurakumppanikseni herra Nivalinkasen. Melkeinpä olimme samaan aikaan matkalla kuin herra rovasti, vähän edellä vaan — ja emme tietäneet toisistamme mitään! Tiellä vaan kuulimme, ett'ei rovasti ollut vielä kotona. Minä menin siis ensiksi Altmania tervehtimään. Hänen kanssaan tuli puheeksi Pohjanmaan eriseurat ja niistä olisi ollut väittelemistä kuinka kauvan hyvänsä, mutta tultiin sanomaan, että rovasti vähän aikaa sitten oli palannut matkaltaan ja ajanut sivutse. Minä menin sitten rovastilaan. Mutta jo oli rovasti ehtinyt lähteä tänne. Rovastinna päivitteli tätä, sillä herra rovasti oli sanonut että hänen pitäisi nyt saada tavata minua kuta pikemmin sitä paremmin. Minä tuumailin mitä tehdä, ja menin ulos. Markkinamiehiä juuri ajoi sivutseni kovalla kyydillä ja ruoska suorana, minä huusin ja sain kuin sainkin heitä muutaman seisahtumaan, pyysin päästä heidän kanssaan vähän matkaa ja pidin heille kyydin palkinnoksi nuhdesaarnan heidän markkina-elämänsä ja hevois-rääkkäyksen johdosta, ja varoitin heitä tästälähtein ajamaan ja olemaan ihmisen tapaan. Oikotien kohdalla nousin alas ja täällä olen nyt. Vihdoinkin olen tullut sittenkuin semmoista hämmennystä ja surua tahtomattani olen matkaansaattanut. Antakaa anteeksi minulle, Timo ja te emäntä! Mutta voivotuksilla emme saa tapahtunutta tapahtumattomaksi. Ryhtykäämme siis hetikohta toimiin Taavin vapauttamiseksi".
"Voi, voi, te olette kuin taivaan enkeliä kaikki, hyvät herrat", sanoi
Lotta.
"Älkäähän muita heikkoja ihmisiä ylistäkö", vastasi rovasti; "Jumalan olkoon kiitos, Hän ohjaa asiat hyvään loppuun, jommoista toivokaamme tästäkin käänteestä".
"Ihmeellistä kuinka toisinaan ihmiset saavat olla sokkosilla", jatkoi sitten rovasti. "Haaksirikko on tapahtunut, sakea sumu laskeutunut merelle. Haaksirikkoiset ovat toivottomina ja luulevat kuolemansa varmaksi, sillä he eivät näe pelastajaa, laivaa mikä muutaman sylen päässä purjehtii heidän ohitsensa. Katteini sanoo sen haamoittaneen sumussa, mutta kohta kaikki päättävät sen harhailevaksi utukuvaksi, mikä näky vaan tekee varmemmaksi heidän perikatonsa. Hetken kuluttua olisi apu ohi — silloin päivän säde hajoittaa sumut, laivaväet näkevät toinen toisensa, sivutse menneet kiiruhtavat avuksi ja pelastavat hätäytyneet. — Aivan niin on tässäkin. Tähänkin niin toivottomalta näyttävään tilaan on Herra lähettänyt valkeuden säteen silloin kuin soveliaaksi katsoi. Ottakaamme nöyryydessä vastaan Herran kuritusta, ja toivokaamme että Hän, armostansa ja hyvyydestänsä, hajoittaa vielä viimeisetkin sumut, mitkä tässä haittana ovat".
"Kyllähän Taavin puolustusta nyt pitäisi uskottaman", sanoi Timo kosketellen korvallistansa; "mutta voipi Oikeus pitää hänestä kiinni sittenkin, kun ei toista murhaajaa löydy".
"Jättäkäähän jotakin minun toimekseni", sanoi lakimies; "enhän minä tahdo aivan valmiisen tulla. Taavi on syytöksestä pääsevä puhtaaksi, sen takaan niin totta kuin olen Nivalinkanen. Mutta nyt täytyy viimeinkin lähteä".
"Jaa, lähtekäämme, lähtekäämme!" yhtyi siihen rovasti. "Tuletteko te,
Schyvall, pappilaan, vai olisiko teidänkin mentävä nimismiehen tykö?"
"Tänä iltana en vielä tahdo vaivata herra Schyvallia sen enempään toimintaan", sanoi Nivalinkanen.