Näin mutisten hän läksi toimittamaan uutisia kumppaneilleen, mutta tultuansa pihaan näki hän toisia vieraita taas tulevan.
Könnilän isäntä ja pankin asiamies olivat paljon myöhemmin kuin Sivelin lähteneet kaupungista, vaan koska viimeksimainittu oli tilannut heille hevoset joka kestikievarissa, olivat he näin sukkelaan tänne ehtineet.
He rupesivat kyselemään Heikiltä, oliko Kokka tullut tänne ja milloin, vaan Heikki kun ei tietänyt paljon mitään varmaa, niin astuivat he sisään ja tapasivat Lydian salissa, jonne uteliaisuus oli hänet viekotellut. Hän oli nyt sievistänyt itsensä, ja tervehti tulijoita kysyvin silmin.
Mutta kuinkas hän harmistuikaan, kun nämätkin kohta kysyivät: "Onko herra Kokka tullut tänne?"
Lydia lensi tulipunaseksi ja vastasi vihaisesti:
"Mistä minä herra Kokan tulemista taikka menemistä tiedän. Ei hän täällä ole asunut. Käykää Mäkelässä kysymässä".
Eva oli pistäytynyt sisään ja oli askaroivinaan lieden luona. Lydian kiukku huvitti häntä suuresti; hän nauraa irvisteli vahingon-ilosta, kouhotellen valkeata niin että säkenet lystikkäästi lentelivät.
"Antakaa anteeksi äkillinen kysymyksemme", sanoi pankki-herra. "Herra Kokka on lähtenyt kaupungista tämän talon hevosella, ja kaiketi jo jatkanut matkaansa. Mutta meidän olisi tärkeä tietää, onko kukaan tavannut häntä täällä, nähnyt taikka kuullut mihin päin hän täältä on kääntynyt. Kokka on vekselin väärentäjä ja me olemme lähteneet häntä kiinniottamaan".
Veri pakeni Lydian poskilta, hän horjahti säikähdyksestä ja nojautui tuolin selkälautaan. Rakkautensa, toivonsa, ylpeytensä, kaikki ilmalinnansa kukistuivat raunioiksi samalla kertaa. Vieraat katsoivat häneen kummeksien ja kääntyivät sitten Evaan:
"Tokko te tähän tiedätte mitään?" kysyi pankki-herra.