"Kuulkaa Timo", kääntyi hän nyt Timoon, velkakirja kädessä; "muistattehan te, että kun ennen lähtöäni Helsinkiin kävin täällä, aukasin pöydällä olevan Lutheruksen postillan ja huomautin teitä siitä että ensimäinen, puhdas lehti oli kiskottu ulos. Tuokaa tänne nyt se postilla, ellen suuresti pety, niin on tuo puuttuva nimi-lehti tässä".
Kirja tuotiin esille, ja Makkosen velkakirja sovitettiin avatun kirjan kannen viereen. Sama paperi ja sama suuruus, repiessä oli mennyt liuska kannen sisustuksestakin, se vaan oli poissa, sillä revitty reuna velkakirjassa oli saksilla sievennetty. — Asia oli ilmeinen.
"Sepä riiviö tuo Kokka!" sanoivat herrat yhteen suuhun.
"Niin, joka pyhiä kirjojakin repii konnamaisuuksiansa varten", lisäsi rovasti.
"Noita kepposia hän teki lukiossa jo", mutisi Schyvall matalammalla äänellä.
"Ei, pois nyt tuon varkaan ja väärentäjän jälkeen!" virkkoi pankkiherra ja meni ulos; häntä seurasi Könnilä ja Makkonen, joka oli niinhyvin harmistunut kuin huolestunutkin melkein varmasta vahingostaan.
"Ja minä matkalle", sanoi Timo. "Kyllin kauvan jo olen tullut viivytetyksi.
"Ja minä Annaa tiedustelemaan, olisiko hän Emman luona", sanoi Sivelin itsekseen. Hän oli näette jo saanut tilaisuuden kysäistä Lotalta, oliko Anna ollut heillä yötä; johon Lotta oli antanut kieltävän vastauksen: hyvin pitkään aikaan hän ei ollut nähnyt Annaa, ei häntä tänne päästetty enää.
"Olisikohan Anna paennut pois Hovilasta, kentiesi koko Tyynevedeltäkin", arveli Sivelin poismennessään. Tämä ajatus pahoitti häntä syvästi, mutta ainoasti Annan itsensä tähden. Omia tuumiansa ja toivojansa hän nyt ei ajatellut. Myöhään ne olivat tuleentuneet taas, ja melkein samassa lakastuneet. Samassa määrässä kuin Taavin vapautus tuli varmemmaksi ja lähemmäksi, samassa määrässä kämärtyi Sivelinin rakkaus ja vetäytyi sydämen sisimpiin sopukkoihin, missä se huomaamattomana sai kyteä aikansa ja kuolla. Kovin intoisaa rakkautta Annan puolelta ei Sivelin olisi vaatinutkaan, vaan hän oli varma siitä, että sekin vähä oli pian sammuva, kun Taavi taas tuli kosijaksi, ja hän päätti siis ajoissa väistyä. Hän oli liian jalomielinen silmänräpäykseksikään toivomaan toisin käyneen Taavin asian. Pikimmältään pisti mieleen se itsekäs ajatus, että jos Anna todellakin on paennut, niin ei saanut häntä Taavi enemmän kuin Sivelin itsekään — mutta sen hän paikalla poisti ja toivoi sydämestänsä, että Anna ei olisi lähtenyt teille tietymättömille, vaan että hän olisi Emman luona, ja että hän saisi Taavinsa ja onnellisuutta runsain määrin elämässään.
* * * * *