"Tiedän kummankin. Kun vuorelta katselin, vedin kellon taskustani — tästä lähtein aijoin reippaasti astua päästäkseni perille kello neljään. Silloin oli kello viisi minuuttia vailla yksitoista. 900 askelta olin astunut eteenpäin 9:ssä minuutissa. Kello oli siis neljännestä vailla yksitoista, kun Taavista erosin".
Taavi oli syytön! Puolen tuntia oli Jooseppi maannut kuolleena jo kun Taavi Schyvallin kanssa tuli kalliolle, ja hänen viimeisen hätähuutonsa kuulija, Horosen leski, oli silloin jo jonkun aikaa mököttänyt mökissään. Hovilainen oli valheellisesti käyttäinnyt ja hänen käskystänsä Ville Savolainen samoin.
Ville Savolainen kutsuttiin nyt esille ja pääsi valalle.
"No vieläkö pysyt väitteessäsi, että Jooseppi oli se, joka Taavin kanssa käveli?" kysyi tuomari.
"Kyllä hän oli Joosepin kokoa ja näköä, mutta voipihan sentään silmä erehtyä iltahämärässä", vastasi Ville.
"Eikös hän ollut tämän herran näköinen?" kysyi tuomari, osoittaen
Schyvalliin.
"On se voinut olla tämäkin herra", oli vastaus.
"Ja salmessa näit venheen, eikö niin?" kysyi taas tuomari.
"Luulin näkeväni, mutta on se voinut olla kanto, mikä siinä uisteli", oli vastaus.
"Saat mennä!"