Hovilan ja Hannulan isännät istuivat ja tupakoivat Hannulan isossa pirtissä.
Hovilainen oli hyvillä mielin lähtenyt kotoansa, vaan harmistui jo Hannulan pihaan astuessaan, kun näki siellä rovastin kiesit. Hän oli käynnilleen valinnut päivän-ajan, jolloin tiesi naapurinsa levähtävän ruoan jälkeen ja jolloin siis pyytämättä pääsisi tämän kanssa kahden kesken puhelemaan; ja nyt, pahaksi onneksi, sattui sinne kolmas. Hän vilkasi akkunaan. Jaa, siinä oli rovastin pää patalakkineen. Hänen ei haluttanut astua sisään, sillä hän tiesi että rovasti oli alkava taas tavoitella hänen ylellistä elämäänsä, ja Hannulan isäntä oli viimeinen, jonka läsnäollessa hän olisi nuhteita suvainnut. Hän kääntyi siis syrjään, kierteli ulkohuoneita, nousi veräjän ylitse ja tuli niin kiviselle aholle, jossa edes takasin kävellen odotti rovastin poislähtöä. Odottavasta on aika hidas, pienikin viivytys pitkä. Hovilaisen otsa pilvettyi pilvettymistään; ja teeskennellyllä mielihyvällä astui hän viimein Hannulan tupaan. Poistua oli sekin, sillä Hannulaisten vastaanotto ei ollut ensinkään semmoinen kuin Hovilaisen mielestä hänelle oli tuleva, nyt kun hän vuosien perästä kunnioitti heitä käynnillään, Emäntä kiitti eilisestä, isäntä käski istumaan ja tarjosi tupakkaa, vaan ei sanallakaan ilmoitettu ihmettä eikä iloa hänen tulostansa. Kahvia tuotiin ja Timo alkoi harvasanaista puhelua ilmoista ja vuosi-kasvuista, Hovilainen vastasi hajamielisesti ja käänsi puhelun pitoihinsa.
"Jaa, meidän vieraamme olivat hyvin iloisalla tuulella eilen illalla", sanoi Hovilainen. "Vielä viimeiseksi rupesivat avioliittoja puuhaamaan".
"Vai niin tekivät".
"Niin, meidänkään perhettä eivät jättäneet rauhaan. En tiedä ketkä lienevät huhunneet, että Taavi jokseenkin ahkeraan käypi meillä ja että siis jotakin on muka tekeillä. Semmoisia juoru-kontteja ovat meidän hyvät pitäjäläisemme; nähdäänhän, kohta on Lydian nimi joka miehen suussa —"
"Lydian?" keskeytti Hannula, katsahtaen vieraasensa oudoksuvilla silmillä.
"Niin Lydian", jatkoi tämä. "Taavi on tietysti terve-tullut paljon useamminkin — Lydia ei ole niitä tyttöjä, jotka unhottavat mitä siveys ja säädyllisyys vaatii. Mutta mitäs ilman aikojaan asian jättää niin pitkiin kantimiin. Taavi ja te muut taidatte olla siinä luulossa, että minä ja vaimoni olemme jyrkästi vastaan avioliittoa Lydian ja Taavin kesken. Se luulo on väärä. Koska nuoret rakastavat toisiansa, niin mitä minä muuta siihen, kuin suostun".
Hovilainen naurahti ja hieroi käsiään.
"Hm!" Hannulan isäntä veti pitkän savun piippunysästään. "Minä puolestani luulin, että te jo olette valinneet vävyn — jopa herras-säädystä".
"Vai niin luulitte, he, he, he! Ei, kyllä se on parasta että itsekukin pysyy omassa säädyssään".