"Taavi on isänsä kodissa ja leivässä", vastasi Hannula, "mutta tehköön kuitenkin omassa asiassaan miten tahtoo. Varoittaa taikka hyväksyä, se on minun tehtäväni, mutta en minä pakoittaisi häntä minun tahtooni taipumaan jos voisinkin. Ja muuten, toivon ma, petytte, kun luulette että Taavin ajatukset tässä kohdassa ovat toisellaiset kuin minun. Voitte mennä kysymään, hän on tuolla tunkiolla hänkin".
Hovilan isäntä otti lakkinsa ja kääntyi jäähyväisiä sanomatta ovelle, kun Hannula virkahti:
"Tässäpä tulee Taavi aivan kuin kutsuttu. Hän kai tulee katsomaan miks'ei minua kuulu työhön".
Hovilainen arveli pikkusen, pitikö toiste puhua Taavin kanssa vai nytkö. Edellisessä tapauksessa jäi Taavi isänsä vaikutuksen alle, jälkimäisessä taas oli nöyryytys kaksinkertainen jos Taavikin oli vastahakoinen; mutta pois se; Taavi on myöntyvä, kenties ihastuksellakin.
"Terve mieheen!" sanoi hän kääntyen Taaviin ja kätteli häntä. "Olin aikeessa mennä kotiin, koska ruokalepo on pidetty ja työ taasen kutsuu, mutta kun juuri satuitte tulemaan niin tahtoisin tietää teidän mieltänne asiassa, mitä tässä isänne kanssa olemme puhelleet ja mikä koskee teitäkin. Me puhelimme naimiskaupoista, ja isänne sanoi suurimman toivonsa olevan, saada oikein raakamaisen miniän — ha, ha, ha — hullulta se kuuluu, mutta niin hän sanoi selvillä sanoilla".
"Ha, ha, ha!" naurahti Taavikin. "Mutta eihän se totta mahtanut olla.
Ja enköhän minä saane huolta pitää, ett'ei se semmoinen tule".
"No tiesinhän minä!" huudahti Hovilainen ja väänti suutansa hymyyn. "Teidän kaltaisella komealla nuorukaisella pitää olla komea ja sievätapainen morsian. Jos on lupa arvata, niin luulenpa semmoisen jo olevan, eikö niin — nähdäänhän!"
Taavi nauroi.
"No en minä sitä ihan kielläkkään", sanoi hän, ja jatkoi sitten vakaammin: "Minä olen useita kertoja päättänyt käydä teidän puheillanne, minä olen halunnut saada selvälle kannalle asian, joka yöt päivät on ollut mielessäni, mutta joka kerta on lapsellinen arkuuteni minua pidättänyt. Mutta koska tässä nyt on alku tehty, niin rohkenen ehkä lähestyä teitä pyynnöllä".
"Totta puhuen", puuttui Hovilainen puheesen, heittäen syrjä-silmäyksen Hannulan isäntään, "sitä olen odottanut. Koska muut, vieraat ihmiset, ovat älynneet, niin tottahan minäkin olen älynnyt, että jotain siinä on tekeillä teidän ja Lydian kesken".