He kyyristyivät ja tirkistivät lehdistön läpi.
"Joppi se vaan on", kuiskasi Taavi, "ja humalassa taas, sen näkee jo kaukaa".
"Voi kun minä pelkään tuota Jooseppia", sanoi Anna kun Jooseppi oli ohitse mennyt; "minä juoksen aina pakoon kun hän vastaan tulee".
"Hm! pelättäviä toisinaan ovatkin nuo hassunsekaiset", sanoi Taavi, "mutta tämäpä tavallisesti on niin päissään, että pikkusormella syöksee hänet ojaan. Eikä tuo edes viinaan kuole. Kyllä ei hänestä isoa vahinkoa olisi. Hän varastaakin, kun ei muuten pääse tuhlaamaan meidän varojamme viinaan. Tänään on kadonnut äidin hopeainen kello, ja kuka senkin on vienyt muu kuin Joppi".
"Ai ai, emännän sievä hopeakello!" päivitteli Anna.
"Kyllä minä kohta häntä kovistelen tuosta kellosta", sanoi Taavi. — "Jaa, Hovilaisen käynnistä alotin — no, Hovilainen kävi meillä, ja arvaappas millä asialla".
"Sano pois, en minä osaa arvata".
"Naimiskauppaa hieromassa minun ja Lydian välillä. Mitäs siihen sanot?"
"Mitäs minä siihen sanoisin", vastasi Anna vähän nolosti. "Ota vaan Lydia, joka on niin arvokas ja mahtava. Mitäs minä olen hänen rinnallansa! Mutta en minä jouda tässä istumaan, minun täytyy tehdä luutia, ett'en tyhjin käsin tule kotiin".
Hän yritti nousta pois, mutta Taavi taas veti hänet istumaan.