* * * * *
"Onnea Ollille, onnea, menestystä ja kaikkinaista hyvää toivotamme sinulle!"
Näin toivottivat, Ollille onnea astuen hänen kamariinsa, Hovilan isännän vaimo ynnä hänen tyttärensä Lydia sekä heidän sukulaisensa Anna, sillä tänään oli Olaus, Olli Hovilaisen nimipäivä.
Perheen isä, jota tässä nyt onniteltiin, oli viidenkymmenen taikka vähän yli viidenkymmenen vanha, pitkä ja lihavanläntä mies. Hänen muotonsa oli leveä ja jokapäiväinen, hiuksensa harvat vaaleat suortuvat, mitkä nyt makaamisesta vielä olivat hämmekissä, hänen silmäyksensä arastivat suoruutta, ja liikunnoissa asui velttoutta, kun hän nyt meni uunin luo, veti tulta ja sytytti sikaarin.
Vaimonsa oli terävä-silmäinen, talleroinen nainen, ja Lydia pitempi ja hoikempi, mutta muuten äitinsä kuva, vaikka vähän kaunistetussa muodossa. Anna oli koko joukon nuorempi kuin Lydia, keskimittainen varreltaan, tummempi tukaltaan, muuten sorea-muotoinen, silmät erinomaisen mielen-ilmeiset; toisinaan taisivat ne heloittaa hilpeintä iloisuuttakin, mutta ani harvoin siihen syytä oli.
Anna oli orpo. Hänen vanhempansa olivat asuneet samassa pitäjässä missä Hovilainenkin ennen. Isä oli talonpoika huonolla, hallaperäisellä tilalla. Katovuosi 67 köyhdytti hänet peräti ja saatti velkoihin. Mutta Iisu Lehto ei valittanut. Tyvenellä mielellä hän vastaanotti niin hyviä kuin pahojakin päiviä, ja koetti hankkia rahaa rahtauksilla ja muulla satunnaisella työllä, milloin pelloista Jumala ei suonut satoa. Rehellisyytensä ja tyytyväisyytensä tähden oli tämä köyhä mies kuitenkin suuressa arvossa pitäjässään. Mutta sukulaisensa Hovilaisen kanssa rikkoontui väli. Tuo vähäpätönen ja kuitenkin kunnioitettu talonpoika oli alati Hovilaisen silmän-tikkuna. Tuli siihen vielä seuraava seikka. Hovilaista aijottiin pari kolme kertaa valita kunnallisiin toimiin, mutta viimeiseltä aina muuttuivat mielet niin ett'ei hän päässytkään. Tästä Hovilainen heti syyttämään sukulaistaan: että tämä muka oli panetellut häntä pitäjäänmiesten edessä. Oliko hänen luuloonsa mitään syytä vai eikö, sitä emme tiedä, vaan vireillä pysyi kuin pysyikin hänen luihu vihansa sukulaistaan vastaan. Tapahtui sitten niin, että Lehto tukki-metsässä taittoi jalkansa, josta hän, jonkun aikaa sairastettuansa, kuoli. Vuoden perästä kuoli hänen vaimonsakin, ja oikeus määräsi Hovilaisen, lähimpänä sukulaisena, heidän tyttärensä ja ainoan lapsensa Annan huoltajaksi. Mutta palatkaamme nimipäivään!
"Kunhan toivotuksenne toteutuisivat," sanoi Olli, puhaltaen savun suustansa; "se olisi kyllä tarpeen."
"No miks'eivät ne toteutuisi?" vastasi hänen vaimonsa. "Mutta kuules, nyt on niin kiire, ett'ei ehdi valmistaa aamiaista niinkuin tavallisesti. Salissa ruvetaan leipomaan kahdella pöydällä, ja vieraskamari on niin siistitty, ett'ei sinne pitäisi mennä ennenkuin vieraat tulevat; avaimen olenkin ottanut ovesta pois. Älä siis pane pahaksi että tuon sinulle tänne vähän voitaleipää."
"Hyvä kun et aja minua maantielle siisteydelläs", vastasi ukko; "no tuohan tänne."
"Tässä saat olla rauhassa iltapuoleen asti. Tässähän tulevat olemaan huonommat vieraat, eikä sitä tarvitse niin siistiksi tehdä. Mennään, mennään työhön, tytöt!"