He menivät, ja ukko viskausi soututuoliin ja polttaa tupruutti.
Kohta tuli emäntä takaisin, tuoden tarjottimella vähän voitaleipää sekä viinapullon ja ryyppylasin.
"Kuules eukko," virkkoi isäntä, "minulla olisi pari sanaa sinun kanssasi puhumista, kun vaan malttaisit kuulla."
"Mitä se olisi?" kysyi vaimo, käsi kääkällä.
"Ensiksi se," alkoi miehensä verkkaan, "että Annaa pidetään liikanaisessa arvossa täällä. Anna on meillä armoilla, hänen tulee palvella meitä eikä olla kuin tytär talossa. Kun pitoja täällä pidetään, niin on kyökissä hänen paikkansa eikä vierasten seurassa, pidä häntä siis tänä iltana toimessa kyökissä. Se ei ole meidän Lydialle hyödyksi, kun ihmiset pääsevät vertailujaan tekemään. Luulenpa että jokaisen nuorukaisen mielestä Anna on kymmenen kertaa kauniimpi kuin Lydia."
"Vaikka olisi sata kertaa kauniimpi, kerjäläinen hän on kuitenkin," vastasi emäntä. "Eikä suinkaan jokainen nuorimies pidä Annaa kauniimpana — ei maisteri ainakaan."
"Maisteri ei pidä lukua heistä kummastakaan. Mutta hyvä on kun teet, niinkuin sanoin, Hannulaiset saattavat myös tänään tulla, minä lähetin heille kutsut kun maisteri illalla meni sinne."
"Maisterin kanssa kutsut! Mikäs nyt on päähäsi lentänyt, koska näin kursailet noitten moukkain edessä, jotka vielä sitten ovat meidän vihamiehiämme."
"Ole vaiti, minulla on tuumani, ja syytä itseäsi, joll'ei se ole sinulle mieliksi. Nähdäänhän! Ole kohtelias Hannulaisille, jos he tulevat, sillä kuule nyt mitä minä vielä sanon."
Emäntä astui ovelta ja istahtui nurkuvan-näköisenä tuolille vastapäätä miestänsä. Viimeksi-mainittu lausui: