"Toinen on pitkällään, toinen pystyssä — nyt ovat molemmat kyykkysillään", kertoi poika pelon painamalla äänellä.
Kummallinen ajatus iski Hovilaisen päähän: veljenmurha.
Hän katseli kiinteästi rantaan.
"Käännä, mennään sinne!" huusi hän Villelle.
"Älkää menkö! Eihän sinne hirviä mennä", esteli Ville.
"Suu kiinni, ja tee niinkuin käsken".
Vastahakoisesti totteli Ville ja kohta venhe tärähti ranta-kivikkoon.
Paadella makasi kuolleena, kuten ensi silmäykseltä taisi päättää, Jooseppi, ja vieressä seisoi Taavi, yhtä kalpeana kuin ruumis hänen jalkainsa juuressa.
Hän oli laahannut hengettömän ruumiin ylemmäksi, aivan kallionrintaan kiinni, eikä ollut huomannut lähestyvää venettä, ennenkuin se oli pari syltä rannasta. Puhumatta hän tuijotti tulijoihin.
"Onko Jooseppi kuollut?" kysyi Hovilainen veneestä astuessaan.