"Jaa, jaa, älkää muuta sanoko!" myönsi toinen. "Mutta olikohan tuo kummittelemista ja pahan hengen peliä vaan, vai lieneeköhän mikä murha — kuka tuossa tulee — Herran tähden — lautamies on toinen — varmaankin tulevat meidän mökkiin — Matin kimppuun ehken, kukas sen tietää. Minun täytyy juosta kotiin".
"Piiloon minäkin menen", kuiskahti Sopo, "minä kun pelkään oikeuden miehiä ja käräjää niinkuin kuolemata. Älkää kenellekään sanoko mitä teille puhuin".
Ja kumpikin katosi eri haarallensa.
* * * * *
"Nyt on murhe ja onnettomuus astunut meidän rauhalliseen kotiin", sanoi
Lotta vesissä silmin Joosepin kuoleman jälkeisenä aamuna.
"Älähän eukkoseni ole niin pahoillasi. Eihän tässä vielä ole hätää, vaikka te vaimoväki aina olette niin liika tunnollisia. Vähät tuosta Hovilaisen häijystä syytöksestä; kyllä Taavi pian puhdistaa itsensä siitä".
Niin lohdutteli Timo vaimoansa, astuessaan edes takasin tuvan lattialla; mutta murheellinen muotonsa todisti hänen sanojansa vastaan.
"Pahuudella on suuri valta maailmassa", sanoi Lotta ja nyykytteli päätänsä; "ja kyllä minä vaan pelkään että meidän onnettomuudeksemme ja perikadoksemme tämä tapaturma kääntyy. Voi Herra Jumala! mikä tässä tuleekaan meille eteen — Taavin panevat vankeuteen, kenties tuomitsevat Siperiaan — voi, eiköhän olis parasta että hän heti lähtisi pakoon, vaikka Ameriikkaan — onhan siellä —"
Hm, hm! kuului yskiminen ovelta, ja sisälle astui nimismies Varmanen, hänen seurassaan pari lautamiestä ja Hovilan isäntä. Oven auetessa näkyi porstuassa vielä joitakuita uteliaita.
"Hyvää päivää!" tervehti Varmanen totisena. "Täälläpäin on tapaturma sattunut, ja koska siihen, kuulen ma, yhtyy joitakuita erinomaisia kohtia, niin olen kiirehtinyt virkani puolesta pitämään tutkimusta. Onko vainajan ruumis täällä missä?"