"Painakaa puuta ja pankaa piippuun — vaan sikarejahan te poltattekin, tässä olis Havannoja".
"Kiitos, kiitos! Teillä kauppiailla vaan on parasta joka laatuun, ja teidän kukkaroonne ne ihmisten rahat viimein kuitenkin pysähtyvät", sanoi Hovilainen leikkisästi ja imeskeli Sivelinin sikaria, jonka haju lujasti todisti vastaan kaikkea yhteisyyttä Havannan kanssa. "Olisi minulla taas vähän raha-asioista puhelemista teidän kanssanne, mutta ehkä ensistään selvittelemme erään toisen asian. Minä olen tässä tyttäreni asiamiehenä".
"Jaha", sanoi Sivelin luontevasti, "jos voin jollakin tavoin tehdä neiti Lydialle palveluksen, niin teen sen sangen kernaasti".
"Lydia ei salaa mitään vanhemmiltansa, hän kun tietää että me aina hänen parastansa tarkoitamme. Hän siis näytti tuonkin kirjeen, minkä eilen hänelle lähetitte".
Siveliniä kainostutti:
"No, no, älkäähän olko millännekään", rohkaisi Hovilainen. "Minä tuon teille nyt hyviä —."
"Suokaa anteeksi että keskeytän," sanoi Sivelin, ahkeraan punoen vähäisiä viiksiänsä. "Tässä on ikävä hairaus tapahtunut. Kirje ei ollut neiti Lydialle".
"Olipa", väitti Hovilainen; "siihen kirjeesen, mikä makeis-laatikossa tuli, oli kirjoitettu: rakastettava kunniallinen neiti."
"Makeiset", vastasi Sivelin hymyillen, "pyydän neiti Lydian pitämään hyvänänsä, mutta kirjeen tahtoisin takasin. Käärös oli oikeastaan toiselle menevä".
"Toiselle?" kysyi Hovilainen suuresti harmistuen; "kenelle toiselle?
Annalle ehkä taas?"