"Tulehan tänne. Miina, vuorostasi uutista kuulemaan", virkkoi hän ja meni kamariinsa, jonne Miina häntä heti seurasi.
"Mikähän uutinen se on", sanoi Lydia, pani virkkauksensa pöydälle ja meni ovelle kuuntelemaan.
"Sinusta taitavat puhua, ja naimisista", kuiskasi hän sitten. "Mitähän heillä nyt on mielessä".
"Ei hyvää ainakaan", vastasi Anna huo'aten. "Isäntä katsoi minuun niin vihaisesti kuin tuli".
"Pidä sinä paremmin puoltasi Anna", sanoi Lydia palaten pöydän luo, "ei sinun muuten täällä käy hyvin".
"Jospa saisin kuolla, niin pääsisitte minusta".
Samassa tulivat Hovilainen ja Miina kamarista. Nyt oli Miinakin ukkois-pilven kaltainen.
Ei kukaan puhunut mitään isoon aikaan; Miina istui taas työhönsä ja isäntä käveli edestakaisin.
"No mitä Hannulaan kuuluu, Anna?" kysyi viimmein Miina pilkallisesti katsoen Annaan. "Saiko neiti Anna sieltä terveisiä murhamieheltä?"
Anna ei vastannut mitään.