"Mistä kuulin — no, tapasin tieltä erään tuttavan, joka sinne päin viittaili, senpätähden kohta käännyin takasin", oli vastaus.
"Mutta olehan huoleti, ei vielä tiedetä muuta kuin että Sivelin oli lähettänyt lahjan Annalle, vaan ei tiedetä kuka sen vastaanotti. Kyllä tuo Sivelin on helkkarin hölmö. Ma häntä niin heittiöksi olisi luullut. Vai mitä siihen sanot, Lydia?"
"En minä tästä käänteestä kovin sure", vastasi Lydia. "Mielelläni minä suon Annalle koko Sivelinin".
"Tyhmeliin hänen pitäisi olla nimeltänsä, eikä Sivelin", sanoi isä.
"Mutta tuoppas tänne kirje ja konvehtirasia ennenkuin Anna tulee".
"Mutta mitenkäs ne nyt annamme hänelle, ett'ei erehdystä huomattaisi. En ole vielä ottanut kuin muutaman noista makeisista, ja sitä ei voitane huomata, pannaan sama paperi ympärille, niin —"
"Ei sillä antamisella niin kiirettä ole", keskeytti Miina; "ja sen ottaa isä toimekseen. Mutta kuule sinä! sinä et saa sanoa tästä Annalle mitään, kyllä et silloin arvostasi pitäisi mitään. Ajoissa asia saatiin selville. Sentähden emme ole tietävinämmekään koko asiasta mitään, emmekä huoli siitä tietääkään."
"Mutta käärös on annettava hänelle, sanoohan Sivelin sen kumminkin eikä tiedä vaikka hän jo olisi vastausta tiedustellutkin", sanoi Lydia.
"No kylläpä sinä koetat Annan hyvästä huolta pitää, vaikk'ei ole muuta kuin pitkä nenä palkkanasi", vastasi Miina. "Annetaanhan se käärös hänelle, ole huoleti".
"Ei sanaakaan enää tästä asiasta", ärjäsi Hovilainen; "muista se,
Lydia, taikka minä teen tyhjäksi sinun viimeisetkin naimis-toiveesi".
Lydia kävi kamarissaan, ja palasi takaisin käärös kädessä.